Oikeustieteilijät Juha Lavapuro ja Tuomas Mylly analysoivat (HS 3.9) tekijänoikeuslakiin ehdotetun piraattikopioiden maahantuontiin liittyvän esityksen ongelmia. Myös taiteilijat ja tuottajat pitävät tekijänoikeustoimikunnan esittämää ratkaisutapaa ongelmallisena. Tätä nykyä arvioidaan, että suomalaiset tuovat vuosittain omaan yksityiseen käyttöönsä yli 3 miljoonaa piraattitallennetta pelkästään Venäjältä ja Virosta.
Kuten Lavapuro ja Mylly esittivät, asetettaisiin kuluttajalle todistustaakka siitä, että yli kymmenen piraattitallennetta olisi tuotu maahan omaan yksityiseen käyttöön. Suomesta tehdään Viroon ja Venäjälle vuosittain noin 4 miljoonaa matkaa. Kun jokainen matkustaja toisi maahan kymmenen piraattitallennetta, saapuisi Suomen markkinoille 40 miljoonaa piraattitallennetta. Kun laillisia äänilevyjä myytiin Suomessa viime vuonna vajaa 12 miljoonaa kappaletta, kyseessä olisi kuolinisku suomalaiselle musiikkikulttuurille ja sen tuottajille.
Esitetty ratkaisutapa ei huomioi uusia tallennusalustoja kuten DVD-levyjä. Yhdelle DVD-levylle on tallennettavissa yli 30 normaalia cd-tason äänitettä. Kerrallaan voisi maahan tuoda siten yli 300 piraattialbumillista musiikkia. Lainsäädäntö olisi syntyessään vanhentunutta ja helposti kierrettävissä. Lakiin ei syntyisi porsaanreikää vaan norsun mentävä aukko.
Käännetty todistustaakka johtaa oikeudellisesti epävarmuuden tilaan ja ruuhkauttaa tuomioistuimia. Se tekee myös viranomaisvalvonnan tehottomaksi. Lain kiertämisestä tulee helppoa ja houkuttelevaa. Tullivalvontaa suorittava tullimies joutuisi harkitsemaan, onko kuluttajan esittämä vastanäyttö sellaista, että tallenteita ei olisikaan tuotu maahan levitystarkoituksessa. Esitys johtaa tilanteeseen, jossa piraattimafialle vuositasolla annettava kymmenien miljoonien eurojen suuruinen rahoitus ’laillistetaan’ valtiovallan toimesta.
Rikoslaki kieltää varastetusta tavarasta hyötymisen. Tekijöiden mielestä ehdotusta tulee muuttaa siten, että em. periaate ulotetaan koskemaan myös henkistä omaisuutta; piraatti-tallenteiden maahantuonti on rinnastettava varastetun tavaran ostamiseen ja sitä kautta kielletyksi toiminnaksi. Säätelytekniikka, jossa yli 10 piraattitallenteen maahantuonti oletetaan levitystarkoituksessa tehdyksi ei ole järkevää. Ei ole korrektia säätää lakia, jossa kansalaisille viestitään asenteita, jotka kannustavat varastamiseen ja varastetusta tavarasta hyötymiseen.
Kun piraattitallenteen maahantuonti olisi kiellettyä, voisi tulli aina takavarikoida kaikki piraattitallenteet. Sakottaminen yhden ainoan piraattitallenteen maahantuonnista voidaan kokea liian ankarana puuttumisena kansalaisten yksityisyyden suojan piiriin. Tämän vuoksi tekijät ehdottavat, että maahantuonti katsottaisiin rangaistavaksi vasta siinä vaiheessa kun piraattitallenteita olisi enemmän kuin muutama kappale. Tehokkain tapa vähentää piratismia on lopettaa piraattimafian tulovirrat.
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus
Antti Kotilainen
varatuomari, Helsinki
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien yleisönosasto-palstalla