Tekijänoikeuden rajoitukset
Uudet tekijänoikeuden rajoitukset
Tekijänoikeuslakiin sisältyy ennestään lukuisia tekijän yksinoikeuteen tehtyjä rajoituksia. Säännöksiä on perinteisesti tulkittu suppeasti ja melkein kaikista niistä on voitu myös sopia toisin. Lakimuutoksella helpotetaan teosten käyttöä säätämällä uusista tekijänoikeuden rajoituksista, joista osa on pakottavia. Rajoituksia on säädetty tekstin- ja tiedonlouhintaan, opetuksen havainnollistamiseen, kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöön kulttuuriperintölaitoksissa sekä ilmaisunvapauden turvaamiseksi. Lisäksi teosten käyttöä ja uusien rajoitusten hyödyntämistä helpotetaan päivittämällä sopimuslisenssisääntelyä.
Teosten käyttöä digitaalisessa ympäristössä helpotetaan myös kaventamalla valokuvaajan lähioikeussuojaa.
Tekstin- ja tiedonlouhinta (13b §, art 3 ja 4)
Tekijänoikeuslain 13b §:ssä säädetään uudesta tekijänoikeuden rajoituksesta, jolla sallitaan teoksen kappaleiden valmistaminen tekstin- ja tiedonlouhintaa varten. Rajoitus jakautuu direktiivin mukaisesti yleiseen, mitä tahansa tarkoitusta varten tapahtuvaan tiedonlouhintaan, ja erityiseen, tieteellistä tutkimusta varten tapahtuvaan tiedonlouhintaan. Jälkimmäinen on säädetty DSM-direktiivissä pakolliseksi rajoitukseksi.
Tekstin- ja tiedonlouhinnalla tarkoitetaan direktiivin mukaan automaattista analyysitekniikkaa, jonka tarkoituksena on analysoida digitaalisessa muodossa olevaa tekstiä ja dataa tietojen tuottamiseksi. Tiedot voivat olla esimerkiksi malleja, suuntauksia tai korrelaatioita. Louhintaa voidaan toteuttaa myös yrityksissä ja ansiotarkoituksessa.
Kaikessa tekstin- ja tiedonlouhinnassa edellytyksenä on, että teokseen on laillinen pääsy. Laillisella pääsyllä tarkoitetaan sitä, että teos tai muu suojattu aineisto on saatavilla oikeudenhaltijan luvalla tai vapaasti internetissä ilman, että pääsyä siihen on rajoitettu. Laillinen pääsy voi olla myös tilaukseen tai muuhun hankintasopimukseen perustuva; esimerkiksi maksumuurin takana olevaa sisältöäkin voi siten lähtökohtaisesti louhia rajoitussäännöksen nojalla.
Yleinen tiedonlouhinta
Se, jolla on laillinen pääsy teokseen, saa valmistaa siitä kappaleita ja säilyttää ne yksinomaan tekstin- ja tiedonlouhintaa varten, ellei oikeudenhaltija ole pidättänyt tätä oikeutta sopimuksin tai teknisesti.
Verkkoympäristössä olevan sisällön osalta oikeuden voi pidättää ainoastaan koneluettavassa muodossa eli esimerkiksi metadatassa tai digitaalisessa muodossa olevissa käyttöehdoissa. Tilanteissa, joissa tekstin- ja tiedonlouhinnassa valmistetaan teoksista vain väliaikaisia kappaleita, sovelletaan edelleen tilapäistä kappaleen valmistamista koskevaa pakollista rajoitusta (11a §), jota ei voi rajoittaa sopimuksin.
Tieteellistä tutkimusta varten tapahtuva tiedonlouhinta
Tutkimusorganisaatiot ja kulttuuriperintölaitokset, jotka valmistavat teoksen kappaleita tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuvaa tekstin- ja tiedonlouhintaa varten, saavat myös säilyttää niitä tieteelliseen tutkimukseen, mukaan lukien tutkimuksen myöhempää todentamista varten eli käytännössä pysyvästi. Tällöin teoksen kappaleet saavat olla vain siihen oikeutettujen saatavilla.
Tästä oikeudesta ei voida poiketa sopimuksella eli oikeudenhaltija ei voi estää eikä rajoittaa sitä. Tieteelliseen tarkoitukseen tapahtuvasta tiedonlouhinnasta tekijällä ei ole myöskään oikeutta korvaukseen.
Tutkimusorganisaatiot ovat yhteisöjä, joiden ensisijaisena tavoitteena on tehdä tieteellistä tutkimusta tai tehdä tätä koulutuspalvelujen tarjoamisen ohella. Tutkimusorganisaatioksi ei katsota organisaatioita, joissa ratkaisevaa vaikutusvaltaa omaavat liikeyritykset voivat sen perusteella käyttää määräysvaltaa joko osakkeenomistajina tai osakkaina.
Kulttuuriperintölaitoksia ovat yleisölle avoimet kirjastot ja museot, sekä arkistot ja elokuva- tai äänitearkistot. Käytännössä kyse mm. kansalliskirjastosta, kansallisarkistosta, oppilaitoksista niiden arkistojen ja yleisölle avointen kirjastojen osalta, tutkimusorganisaatioista ja yleisradio-organisaatioista, Suomessa Yleisradiosta.
Opetuksen havainnollistaminen (14 ja 14a §, art 5 ja 7)
DSM-direktiivillä jäsenvaltiot velvoitetaan säätämään uusi rajoitus teosten käytöstä opetuksen havainnollistamiseksi. Direktiivi sallii kuitenkin myös kansalliset sopimuspohjaiset ratkaisut, kuten Suomessa käytössä olevan sopimuslisenssijärjestelmän. Näin ollen lainsäätäjä omaksui ratkaisun, jossa vapaita käyttölupamarkkinoita ja olemassa olevaa sopimuslisenssiä täydennetään uudella rajoitussäännöksellä. Samaan ratkaisuun oli päädytty myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Teosten käyttämistä opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa koskevan sopimuslisenssisäännöksen (14 §) soveltamisalaa laajennettiin yleisölle välittämisestä saataville saattamiseen. Nyt säännös kattaa teosten käyttötavoista uutena myös julkisen esittämisen ja näyttämisen. Laajennus oli tarpeellinen, koska audiovisuaalisia aineistoja käytetään opetuksessa jo huomattavan paljon.
Ensisijaisesti on selvitettävä, onko teoksen käyttöön saatavilla lupia. Jos lupa on saatavilla tai tarjolla, teosta saa käyttää vain hankkimalla luvan; usein tarvittavat luvat on hankittu jo suoraan oppilaitokselle. Uuden rajoitussäännöksen (14a §) mukaan, jos sopimuslisenssiä tai muuta käyttölupaa ei ole lainkaan tarjolla tai helposti saatavilla, julkistetun teoksen saa kuitenkin saattaa opetustoiminnassa yleisön saataviin ja siitä saa opetustoiminnassa valmistaa kappaleita opetuksen havainnollistamiseen edellyttäen, että teoksen käyttö tapahtuu tietylle rajatulle henkilöpiirille tarkoitetussa tilanteessa tai suojatussa sähköisessä ympäristössä.
Teoksen käyttö rajoitussäännöksen nojalla
Rajoitussäännöksen nojalla teosta saa käyttää missä tahansa ilman ansiotarkoitusta tapahtuvassa opetustoiminnassa varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen, taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö mukaan lukien. Opetustoiminta voi tapahtua digitaalisin keinoin tai etäopetuksena suojatuissa sähköisissä ympäristöissä. Suojattuja sähköisiä ympäristöjä ovat digitaaliset opetus- ja oppimisympäristöt, joihin pääsy rajataan oppilaitoksen tarkoittamalle rajatulle henkilöpiirille. Säännöstä ei sovelleta sellaisiin sähköisiin oppimisympäristöihin, kurssialustoihin tai opetukseen liittyviin materiaaleihin, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.
Teoksia saadaan rajoitussäännöksen nojalla käyttää opetustoiminnassa Euroopan talousalueella rajat ylittävästi. Rajattuun henkilöpiiriin voi siis kuulua etäopiskelijoita eri ETA-maista. Teosten käytön yhteydessä on mainittava lähde ja mahdollisuuksien mukaan myös tekijän nimi.
Direktiivistä poiketen pykälän soveltamisala laajennettiin julkiseen esittämiseen. Perusteluissa mainitaan tämän nimenomaisesti mahdollistavan myös YouTuben kaltaisissa suoratoistopalveluissa vapaasti saatavilla olevien videoiden suoratoiston opetuksen havainnollistamiseksi. YouTubea saa siis käyttää opetuksen havainnollistamiseen.
Opetuksen havainnollistamiseksi saa pääsääntöisesti esittää ainoastaan osia tai otteita teoksesta, ei kokonaisia teoksia. Lainkohta ei mahdollista kokonaisten tv-ohjelmien tai elokuvien esittämistä esim. YouTubesta. Näiden esittämiseen käyttölupaa voi tiedustella Kopiostosta tai M&M Viihdepalvelusta (Elokuvalisenssi).
Lyhyen tai suppean teoksen esittäminen kokonaan opetuksen havainnollistamiseksi voi kuitenkin joskus olla perusteltua, esimerkiksi opetusta varten tehtyjen valistusvideoiden osalta. Se, kuinka suurta osaa teoksesta on tarve käyttää, riippuu asiayhteydestä ja käyttötilanteesta. Myös käytetyn teoslajin erityispiirteet vaikuttavat tähän.
Rajoitussäännös on pakollinen eikä siitä voida poiketa sopimuksella.
Kaupallisesta jakelusta poistuneet teokset (16 §, 16g-16j §, art 6, 8–11)
Direktiivi edellyttää, että jäsenvaltiot säätävät kulttuuriperintölaitosten kokoelmissa olevien kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten osalta kulttuuriperintölaitoksille mahdollisuuden valmistaa kappaleita ja saattaa yleisön saataviin näitä teoksia oikeudenhaltijoita edustavien yhteishallinto-organisaatioiden kanssa tehtävillä sopimuksilla. Mikäli jonkun teostyypin osalta ei ole olemassa edustavaa organisaatiota, joka pystyisi myöntämään kyseisiä lupia, tulee jäsenvaltioiden varmistaa, että käyttö on mahdollista tekijänoikeuden rajoituksen nojalla. Kyse on siis toissijaisesta rajoituksesta.
Velvoitteet on toimeenpantu Suomessa täydentämällä sääntelyä teosten käyttämisestä kulttuuriperintölaitoksissa eli arkistoissa, yleisölle avoimissa kirjastoissa ja museoissa. Lakiin lisättiin uudet pykälät 16g § – 16j §. Kulttuuriperintölaitos saa käyttää kaupallisesta jakelusta poistunutta teosta uuden sopimuslisenssisäännöksen 16g § nojalla. Säännös kattaa myös sellaiset teokset, jotka eivät ole koskaan olleet kaupallisessa jakelussa. Sopimuslisenssiorganisaatio arvioi luvan myöntämisen edellytysten täyttymisen. Mikäli sopimuslisenssiorganisaatio ei ole tietyn teosjoukon osalta edustava, on kyseisen teosjoukon käyttäminen mahdollista uuden rajoitussäännöksen 16h §:n perusteella.
Uusi rajoitussäännös (16h §) koskee ainoastaan teoksia, jotka eivät ole tai eivät ole koskaan olleet kaupallisessa jakelussa. Arvion ja laissa säädetyn menettelyn mukaisen todentamisen tästä tekee kulttuuriperintölaitos. Uusien pykälien mukainen käyttö sellaisen teoksen osalta, joka ei ole koskaan ollut kaupallisessa jakelussa, on mahdollista vasta viisi vuotta sen jälkeen, kun teos on sisällytetty laitoksen kokoelmaan. Tietokone- tai videopelien osalta käyttö on mahdollista, kun pelin julkaisusta on kulunut seitsemän vuotta. Sellaisten teosten osalta, joita on olemassa vain yksi teoskappale, aikaraja on rajoitussäännöksellä sidottu tekijän elinaikaan.
Muista rajoitussäännöksistä poiketen tekijällä on oikeus kieltää teoksensa käyttö tämän rajoituksen ja sopimuslisenssin nojalla. Uusilla pykälillä säädetään tarkemmin tämän kielto-oikeuden käytöstä. Kielto tulee mm. yksilöidä siten, että kiellon kohteena oleva teos tai teokset ovat tunnistettavissa. Kieltoilmoitus tulee rekisteröidä Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ylläpitämään tietokantaan ja rekisteröinnistä vastaa kulttuuriperintölaitos tai sopimuslisenssijärjestö, jolle kielto on ilmoitettu.
Valtioneuvosto säätää asetuksella kulttuuriperintölaitoksiksi katsottavista arkistoista ja yleisölle avoimista kirjastoista tai museoista. Toisin kuin 13b §:n tiedonlouhinnan osalta, Yleisradiota ei tässä kohden katsota kulttuuriperintölaitokseksi.
Ilmaisunvapauden turvaaminen (23a §, art 17)
DSM-direktiivissä edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että verkkosisällönjakopalveluja käyttävät voivat kussakin jäsenvaltiossa käyttää tekijänoikeuden rajoituksia, joiden tavoitteena on ilmaisunvapauden ja sananvapauden turvaaminen. Säännös toimeenpantiin uudella tekijänoikeuslain 23a §:llä: julkistettua teosta saa käyttää parodiassa, karikatyyrissä ja pastississa.
Parodiaa on Suomessa pidetty aiemminkin sallittuna, jos se on ollut vapaan muuntelun tuloksena syntynyt itsenäinen teos. Nyt parodia, karikatyyri ja pastissi ovat pakollisia rajoituksia ilman vaatimusta itsenäisen teoskynnyksen ylittämisestä.
On hyvä huomata, että moraalisia oikeuksia koskevat tekijänoikeuslain 3 §:n säännökset ovat voimassa myös parodian, karikatyyrin ja pastissin osalta. Samoin 11 §:n mukaiset vaatimukset laillisesta lähteestä.
Parodia
Parodian eli ivamukaelman tunnusmerkkeinä tekijänoikeuden näkökulmasta on se, että sillä viitataan olemassa olevaan teokseen mutta poiketaan siitä havaittavissa olevalla tavalla, ja se, että se on huumorin tai pilailun ilmentymä. Parodian ei tarvitse olla omaperäinen tai muodoltaan sellainen, että sitä ei voida yhdistää alkuperäisen teoksen tekijään. Parodialta ei myöskään edellytetä, että se kohdistuu alkuperäiseen teokseen, tai että alkuperäinen teos mainitaan lähteenä.
EU-tuomioistuimen Deckmyn-tuomion (C-201/13) mukaan parodia on EU-oikeuden itsenäinen käsite, jota tulee tulkita yhdenmukaisella tavalla unionin alueella. Parodia sallitaan tekijänoikeuden rajoituksena osana ilmaisun- ja sananvapautta. Tuomioistuimen mukaan ilmaisunvapaudelle on kuitenkin omat rajoituksensa esimerkiksi silloin, jos ilmaisulla välitetään viesti, joka on ristiriidassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan syrjinnän kiellon periaatteen kanssa. Tällöin alkuperäisen teoksen tekijällä (tai tavaramerkin haltijalla) on oikeus kieltää teoksensa (tai tavaramerkkinsä) yhdistäminen syrjivään viestiin.
Tekijänoikeuden rajoituksen piirissä olevana sallittuna parodiana ei siten voida pitää sellaista parodiaa tai karikatyyriä, joka on sukupuolta, etnistä alkuperää, uskonnollista vakaumusta tai muulla tavoin syrjivä tai loukkaava.
Sen sijaan parodian ei tarvitse olla hyvän tavan mukaista ollakseen sallittu tekijänoikeuden rajoituksena. Näin ollen myös joidenkin mielestä alatyyliset parodiat sallitaan, kunhan ne eivät sisällä syrjivää viestiä.
Meemeillä tarkoitetaan tekijänoikeudellisessa kontekstissa internetissä leviäviä humoristisia tai ajankohtaisia ilmiöitä kommentoivia kuvia, videoita, gif-animaatioita tai muuta aineistoa. Niiden valmistamiseen käytetään teosta tai sen osaa, joko sellaisenaan tai muokattuna. Meemit voivat olla yksinkertaisesti vain viestinnällisiä tehostekeinoja esimerkiksi tunnetilan ilmaisussa, mutta ne voivat olla myös osa yhteiskunnallista keskustelua. Meemit voidaan ymmärtää myös nettihuumorin alalajina ja sellaisenaan niiden huumori on sukua esimerkiksi poliittisille pilapiirroksille.
Meemien on perinteisesti katsottu olevan sallittuja tekijänoikeuden rajoitusten, useimmiten parodian, nojalla. DSM-direktiivin säätämisen yhteydessä painotettiin meemien sallimisen tärkeyttä osana kansalaisten ilmaisun- ja sananvapautta.
Karikatyyri
Karikatyyri on liioiteltu tai yksinkertaistettu humoristinen kuva, jota kutsutaan myös pilapiirrokseksi tai pilakuvaksi. Karikatyyrillä kiinnitetään tarkoituksellisesti huomiota kohteena olevan henkilön ominaisuuteen tai toimintaan. Poliittiset pilapiirrokset, joissa irvaillaan henkilön poliittiselle toiminnalle tai otetaan kantaa johonkin ajankohtaiseen aiheeseen, ovat tyyppiesimerkkejä karikatyyristä. Toisaalta niitä voivat olla myös katutaiteilijoiden hauskat mallin ulkonäköä ylikorostavat muotokuvat. Karikatyyri voikin siten olla sekä poliittinen että epäpoliittinen.
Pastissi
Pastissilla tarkoitetaan mukaelmaa tai yhdistelmäteosta, joka jäljittelee aiemman tekijän tai teoksen tyyliä. Lopputuloksena voi olla uusi omaperäinen teos, joka saa suojaa taiteellisena teoksena, mikäli teoskynnys ylittyy. Vaikka teoskynnys ei ylittyisikään, pastissi on sallittu tekijänoikeuden rajoituksena. Pastissi on yleisintä kuvataiteessa, mutta mahdollista myös kirjallisuuden, elokuvan ja musiikin alalla.
Pastissi eroaa parodiasta siten, ettei siinä tarvitse olla humoristista tai pilailupyrkimystä. Pastissikin voi kuitenkin olla kantaaottava, irvaileva ja humoristinen, ja tällöin se voidaan katsoa sekä pastissiksi että parodiaksi.
Alkuperäisen teoksen ja pastissin välinen ero on yleensä havaittavissa, vaikka se olisi vähäinen. Pastissi ei kuitenkaan ole plagiaatti, koska se on selvästi alkuperäisen teoksen mukaelma kopion sijaan. Rikollisessa tarkoituksessa valmistetut taideväärennökset eivät myöskään ole pastisseja.
Valokuvaajan lähioikeussuoja (49a §, art 14)
Tekijänoikeuslain 49a §:ssä oleva valokuvaajan lähioikeus kaventui lainmuutoksen myötä: valokuvaajalla ei ole enää oikeutta kuvataiteen teoksesta otettuun valokuvaan, jos teoksen suojan voimassaoloaika on päättynyt. Valokuvalla tarkoitetaan myös valokuvaamiseen verrattavalla tavalla aikaansaatuja toisinnoksia.
Säännöstä sovelletaan valokuvateoksiin ja muihin kuvataiteen teoksiin. Tällaisia ovat ainakin maalaukset, veistokset, grafiikat, korkokuvat (mitalit ja reliefit), tekstiilipainotyöt, kudotut taideteokset, mosaiikkiteokset sekä kuvataiteen teoksina pidettävät lasi- ja keramiikkatyöt.