Verkkolähetysdirektiivi
Verkkolähetysdirektiivi (25h §, 25m §, 64b §, 50f §; Art 2, 4, 5 ja 7)
Verkkolähetysdirektiivin (EU) 2019/789 edellyttämät muutokset on toimeenpantu Suomessa säätämällä kolme uutta pykälää (25m §, 50f § ja 64b § – vanha 64b § siirtyi muuttamattomana ja on nyt 64e §) sekä muuttamalla radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettämisestä annettua 25h §:ä vastaamaan verkkolähetysdirektiivin vaatimuksia. Tärkein muutos koskee sitä, että sääntelyn tulee olla neutraalia edelleen lähettämisessä käytettyyn tekniikkaan nähden.
Uudessa 64b §:ssä säädetään nyt alkuperämaaperiaatteesta, jota sovelletaan eräiden oheispalvelujen maantieteelliset rajat ylittävään yleisölle välittämiseen. Uudella säännöksellä pyritään helpottamaan lähetysten oheismateriaalina tarjottavien verkkopalvelujen tarjoamista valtioiden rajojen yli. Oheispalvelulla tarkoitetaan ”verkkopalvelua, joka koostuu televisio- tai radio-ohjelmien tarjoamisesta yleisölle lähetystoimintaa harjoittavan organisaation toimesta tai sen valvonnassa ja vastuulla samanaikaisesti tai määrätyn ajan sen jälkeen, kun lähetystoimintaa harjoittava organisaatio on lähettänyt ne, sekä kaikesta materiaalista, joka toimii tällaisen lähetyksen oheismateriaalina.”
Verkkolähetysdirektiivin 8 artiklan 1 kohdassa on kyse tapauksesta, jossa lähettäjäyritys lähettää ohjelmasignaalinsa signaalin jakelijalle, ilman että lähettäjäyritys samanaikaisesti itse lähettää kyseiset ohjelmasignaalit yleisölle. Direktiivissä tätä lähetysmenetelmää kutsutaan suoraksi siirroksi eikä siitä ole aiemmin ollut säännöksiä unionin lainsäädännössä.
Direktiivissä säädetään, että tällaisessa tapauksessa lähettäjäyrityksen ja signaalin jakelijan katsotaan osallistuvan yhteen ja samaan yleisölle välittämiseen. Tähän niiden on saatava lupa oikeudenhaltijoilta.
Sisältö päivittyy.