”Chisugatessa” sovinto

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) tapasi ”10-vuotiaan tytön isän”. Poliisitutkinnasta on luovuttu ja korvauksista on tehty sopimus.

Kaikki osapuolet ovat samaa mieltä, että julkisuudessa syntynyt keskustelu on lähtenyt väärään suuntaan ja että nyt viimeistään on syytä vakavissaan ottaa puheeksi vaihtoehtoiset keinot piratismin torjumiseksi ja ehkäisemiseksi.

TTVK suorittaa piratismin valvontaa niillä keinoin, mitä Suomen nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että TTVK joutuu jokaisen yksittäisen oikeudenloukkauksen kohdalla selvittämään tuomioistuimen päätöksen kautta IP-osoitteen takana olevan liittymänhaltijan henkilöllisyyden. Prosessi on hidas, tehoton ja saattaa jopa aiheuttaa viimeviikkoisen tapauksen kaltaisia tilanteita.

Oikeudenhaltijat ovat jo usean vuoden ajan esittäneet, että Suomen lainsäädäntö mahdollistaisi pehmeämpiä ja valistavampia keinoja kuluttajien informoimiseen tietoverkoissa mahdollisesti tapahtuvasta laittomasta jakamisesta. Huomautuskirjemenettelyssä teleoperaattori lähettää
liittymänhaltijalle huomautuksen havaitusta tekijänoikeudenloukkauksesta, jolloin liittymänhaltijalla olisi mahdollisuus puuttua tilanteeseen esim. keskustelemalla asiasta perheen lasten kanssa. Huomautuskirjeet ovat tuoneet hyviä tuloksia Suomen ulkopuolelta.

Toinen tehokas tapa puuttua piratismiin on estää pääsy laittomille sivustoille. EU:n ulkopuolisten sekä ylläpitäjiltään tuntemattomien piraattisivustojen blokkaus ei nykyisellä lainsäädännöllä onnistu.

TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo: ”Huomautuskirjemalli olisi tehokas ja pehmeä
keino valistaa käyttäjiä ja antaa esimerkiksi nuorten lasten vanhemmille mahdollisuuden seurata nettiliittymästään mahdollisesti tapahtuvia oikeudenloukkauksia. Piraattisivustojen estomääräysten osalta kyseessä on lakiteknisesti pieni muutos, jolla voidaan merkittävästi vähentää sivustojen harjoittamaa räikeää ja laitonta toimintaa.”

TTVK haluaa myös painottaa, kuinka tärkeää vanhempien vastuullisuus ja lasten mediakasvatus on nettikäytön kasvaessa yhä tärkeämmäksi osaksi lastenkin elämää.

Suomessa on tällä hetkellä toiminnassa yli viisitoista laillista musiikkipalvelua, joiden kautta on kuunneltavissa lähes 30 miljoonaa kappaletta. Osa palveluista on ilmaisia. Laittomat, mainostuloilla pyörivät piraattisivustot heikentävät paitsi artistien ja levy-yhtiöiden niin myös laillisten musiikkipalveluiden toimintaedellytyksiä.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset