Elokuva-ala käynnistää valistuskampanjan teattereissa

PIRATISMI ON VARKAUTTA


Suomessa piratismia vastaan taisteleva Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) ja suomalainen elokuva-ala liittyvät kärkimaina kansainväliseen piratisminvastaiseen tiedotuskampanjaan. Suomalaisissa elokuvateattereissa ryhdytään 3.9.2004 lukien esittämään kahta erilaista elokuvapiratismin vastaista spottia.

Toisessa keskitytään perinteiseen fyysiseen piratismiin ja toisessa netti-piratismiin. Spotit ovat Yhdysvaltain elokuvateollisuuden kattojärjestön Motion Picture Association (MPA) tuottamia.


TTVK:n projektipäällikkö, varatuomari Antti Kotilaisen mukaan kyseessä on kansainvälinen kampanja, jolla pyritään rajoittamaan yhä kasvavaa elokuvapiratismia. Suomi liittyy mukaan ensimmäisten joukossa, neljäntenä Euroopassa. ”Yhä nopeutuvien laajakaistojen ja tehokkaamman digitaalisen pakkaamisen myötä elokuvateollisuus käy läpi samaa kamppailua, kuin minkä musiikkiteollisuus on jo kohdannut”, toteaa Kotilainen. MPA:n teettämän kansainvälisen tutkimuksen perusteella 24 % Internetin käyttäjistä on kopioinut/ladannut itselleen elokuvia Internetissä. Saman tutkimuksen mukaan 26 % elokuvien lataajista ilmoitti vähentäneensä elokuvien ostamista. Tällä hetkellä yhden elokuvan lataaminen laajakaistayhteyksillä vie noin kymmenen minuuttia.

Kuten musiikki-, myös elokuvateollisuus näkee Internetin suurena mahdollisuutena teostensa lailliseen jakeluun tulevina vuosina.




Suomalaisten asenteet lähtökohtaisesti hyvällä mallilla


Kampanjan tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti kansalaisten asenteisiin. Lähtökohtaisesti tilanne ei ole pahin mahdollinen, melkeinpä päinvastoin. Selkeä enemmistö, 76 prosenttia suomalaisista ei hyväksy Internetiin luvatta laitettujen musiikkiteosten ja elokuvien kopiointia omaan yksityiseen käyttöön. Tiedot perustuvat Taloustutkimuksen elo-syyskuussa 2003 tekemään tutkimukseen, jossa haastateltiin tuhatta 15-74-vuotiasta suomalaista.


Vaikka kyseessä on kansainvälinen kampanja, niin sen viestit ja ajankohta istuvat hyvin Suomen tilanteeseen. ”Eritoten nettilataamista käsittelevä spotti on ajankohtainen. Spoteilla pyritään viestimään eritoten nuorille siitä, mikä on oikein ja mikä väärin”, toteaa Kotilainen. Spotteja pyöritetään Suomen 330 elokuvasalissa ainakin tämän vuoden loppuun. ”Arvioimme tavoittavamme tällä kampanjalla yli 2 miljoonaa elokuvissa kävijää”, toteaa puheenjohtaja Leif Lindblad Suomen Elokuvatoimistojen Liitto ry:stä.


Suomen tekijänoikeuslakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Lakiesityksessä puututaan myös Internetpiratismiin. Uusi laki tulee kieltämään Internetissä luvatta jaossa olevien musiikin ja elokuvien kopioinnin omaan käyttöön. ”Siitä ei kuitenkaan tule rangaistavaa, jos kopioiden määrä pysyy muutamassa kappaleessa” tarkentaa Kotilainen. Vaikka sakkoja ei välttämättä olekaan tiedossa, niin elokuva-alan mukaan viesti kuluttajille on oikea. ”Elokuvan hankkiminen laittomasta lähteestä on väärin, riippumatta siitä tapahtuuko se Viipurin torilta vai anonyymisti Internetin vertaisverkoista”, painottaa Leif Lindblad.



Tänään ensi-illassa, huomenna piraattien myyntitiskeillä



Elokuvan tie piraattimarkkinoille alkaa yleensä viimeistään elokuvan yhdysvaltain ensi-illassa, jossa elokuva pyritään kuvaamaan pienillä digitaalisilla videokameroilla. Tämän jälkeen elokuva saatetaan levitykseen Internetissä ja yleensä parin päivän kuluessa Kaukoidän markkinoilla on myynnissä ensimmäinen DVD-piraattiversio. Vuonna 2003 takavarikoitiin maailmassa yhteensä 53 miljoonaa piraatti DVD tai VCD-elokuvaa. Elokuvateollisuudelle elokuvien luvaton kopiointi teatterilevityksen aikana on erityisen haitallista, koska piratismi vähentää silloin sekä lipputuloja että myöhempiä tuloja DVD-levityksestä.


Vaikeuttaakseen elokuvien teatterikopiointia, elokuvateollisuus on käynnistänyt Yhdysvalloissa yhteistyössä elokuvateattereiden liiton kanssa palkkiokampanjan luvatonta videointia vastaan. Teattereiden henkilökunnalle on luvassa 500 $ palkkio luvattoman kuvaajan kiinniottamisesta. Henkilökuntaa on varustettu mm. yökiikarein kuvaajien paikantamiseksi. Suomalaisissa elokuvateattereissa ei ole törmätty luvattomaan videointiin. ”Kyseessä on kuitenkin ilmiö, johon meilläkin kiinnitetään huomiota ja eritoten meille on tärkeää estää kotimaisten elokuvien nettivuoto”, vahvistaa Suomen Filmikamari ry:n puheenjohtaja Jussi Mäkelä.


Yhdysvaltain elokuvateollisuus arvioi menettävänä vuositasolla pelkästään perinteisen fyysisen piratismin seurauksena 3,5 miljardia dollaria. Internet-piratismin aiheuttamista tappioista ei ole arvioita, mutta MPA:n mukaan Internetin vertaisverkoista ja muista palveluista ladataan päivittäin 400.000 – 600.000 laittomasti jaossa olevaa elokuvaa.




Järjestäytynyt rikollisuus käärii tuotot



Piratismista ja muista tuoteväärennöksistä kertyneet tulovirrat rahoittavat ja vahvistavat paljolti järjestäytynyttä rikollisuutta. Interpolin arvion mukaan järjestäytynyt rikollisuus kerää vuosittain yli 500 miljardin euron tulot erilaisista tuoteväärennöksistä. Interpolin pääsihteeri Ronald Noblen mukaan Interpol on erittäin huolissaan viitteistä, joiden mukaan tuoteväärennöksistä on tulossa myös lukuisten eri terroristiryhmien yksi rahoituskanava.



Viipurissa kotimainen tuotanto kopioitu DVD-R-levyille


Kotimaisten elokuvien osalta ensimmäisiin piraattiversioihin törmätään yleensä hetimiten elokuvan vuokra-DVD:n ilmestymisen jälkeen. ”Kotimaisen uutuuselokuvan hinta Viipurissa on 7 euroa ja kyseessä DVD-R-levylle tietokoneella tehty kopio. Tehdastekoisiin prässättyihin piraatti DVD-levyihin emme ole tänä vuonna kotimaisten elokuvien osalta törmänneet”, toteaa Kotilainen. Venäjän piraattitehtaat ovat musiikin valmistamisen ohella ruvenneet laajalti prässäämään myös piraatti DVD:tä keskittyen paljolti nimenomaan Hollywood tuotantoon. Vuonna 1996 Venäjällä oli kaksi CD-levyjä valmistavaa tehdasta, nyt määrä on 33. Tehtaat kykenevät valmistamaan vuositasolla yli 320 milj. CD-levyä ja 28 milj. DVD-levyä. Piratismi hallitsee 75 % Venäjän elokuvamarkkinoista.



0-toleranssi sulkee rajan



Eduskunnan odotetaan puuttuvan myös fyysiseen piratismiin. Suomen laillisia tallennemarkkinoita koko 2000 luvun häirinneeseen piraattitulvaan aiotaan tehdä stoppi kieltämällä kaikkinainen piraattitallenteiden maahantuonti; myös omaan yksityiseen käyttöön. Lain arvioidaan tulevan voimaan vuonna 2005. Oikeudenhaltijat uskovat lain vähentävän merkittävästi nykyistä ongelmaa. Samaisen Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan 79 % kansalaisista tuomitsi piraattilevyjen ostamisen.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset