Jälleen vankeutta ja iso lasku PlayStation piraattipelikauppiaalle

Oulun käräjäoikeus tuomitsi 14.6.2002 haukiputaalaisen miehen tekijänoikeusrikoksesta 70 päivän ehdolliseen vankeustuomioon. Piraattimyyjä joutuu suorittamaan pelien oikeudenhaltijoille mm. Sony Computer Entertainment Europe Ltd ja Electronic Arts Inc:lle tekijänoikeudellisia korvauksia yhteensä yli 25.000 euroa sekä kuluja 4.200 euroa (yhteensä noin 180.000 mk).


Mies oli työpaikallaan myynyt työkavereilleen tilauksesta valmistamiaan Sony PlayStation 1-pelikopioita. Lisäksi hän oli valmistanut ja myynyt CD-levykopioita ja tietokoneohjelmia. Kyseessä on ollut eräs suurimmista yksittäisen henkilön tekemistä oikeuteen tähän mennessä päätyneistä pelipiratismitapauksista Suomessa. Myytyjen pelien määrä on ollut käräjäoikeuden arvion mukaan tuhansia kappaletta.


’Tuomittu oli harjoittanut järjestelmällistä myyntitoimintaa työpaikallaan. On hyvä, että tällainen piratismi tuomitaan selkeästi.’, toteaa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen lakimies Ilkka Vuorenmaa. ’Ihmisten tulisi ymmärtää laittomaksi piratismiksi myös tällainen tutun työkaverin harjoittama tekijänoikeuksia loukkaava piraattimyynti. Myynti saattaa ehkä vaikuttaa pienimuotoiselta puuhastelulta, mutta näiden piraattimyyntien pienistä kertaostoksista kertyy nopeasti suuri laiton myynti. Tällainen tutun piraattikauppa vaikeuttaa myös laillisten toimijoiden elinkeinoa ja vähentää siten laillisten tuotteiden tarjontaa. Tässäkin tapauksessa myyty määrä vastasi keskikokoisen laillisen pelikaupan myyntiä. Myyjien tarjotessaan laittomia kopioitaan ostettavaksi, tulisi ihmisten ajatella, että piraattimyyjä on myymässä tekijänoikeudenhaltioilta varastamaansa henkistä omaisuutta. Myös tuomioistuimet ympäri maata rinnastavat tekijänoikeusrikollisuuden varkauteen.’


’Digitaalisen kopioinnin osalta tekijänoikeudellisesti suojattu materiaali on aiempaa haavoittuvaisempaa väärinkäytöksille. Tämä koskee sekä materiaalin luvatonta levittämistä internetissä tai fyysisinä tallenteina esim. CDR-levyinä kuten tässä tapauksessa.’, Vuorenmaa kommentoi. ’Suomessa myydään noin 15 miljoonaa tyhjää CDR-levyä vuodessa ja osa siitä menee tällaiseen ammattimaiseen piratismikopiointiin.’


Aiemmin tänä vuonna Turun käräjäoikeus tuomitsi 16.4.2002 turkulaisen miehen tekijänoikeusrikoksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon ja vaimon 50 päiväsakkoon. Pariskunta joutuu suorittamaan pelien oikeudenhaltijoille tekijänoikeudellisia hyvityksiä ja vahingonkorvauksia yhteensä yli 45.000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja 2.600 euroa. Käräjäoikeus katsoi, että toiminnasta on syntynyt oikeudenomistajien lailliselle toiminnalle vahinkoa, jonka pariskunnan tulee korvata tekijänoikeushyvitysten lisäksi.


PlayStation – peliformaatti on videopelien markkinajohtaja pohjoismaissa. Pelien suosion myötä niiden piraattituotanto ja -kauppa on muodostunut suureksi ongelmaksi. Piraattipelejä tuodaan maahan Suomen lähialueilta ja Kaukoidästä, esimerkiksi Thaimaasta. Lisäksi pelipiratismin ongelmana on pelien laajalle levinnyt laiton kopiointi CD-rom -asemilla. Alkuperäisten PlayStation 1 -pelien levyjen kääntöpuolet ovat mustia. PlayStation 2-pelien DVD-levyjen kääntöpuolet ovat kirkkaat ja niissä on DVD-logot sekä tavallisten PlayStation 2 CD-pelilevyjen kääntöpuoli on vaaleansininen

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset