Kansainvälinen Anti-piratismipäivä 7.6.2012

Miksi en valitse väärennettyä tuotetta?
 

Aika: 7.6.2012, klo 15.00-21.00

Paikka: Elokuvateatteri Tennispalatsi, Salomonkatu 15, Helsinki

Järjestäjät: Suomen Anti-piratismiyhdistys ry ja Tulli

Suomen Anti-piratismiyhdistys ry ja Tulli yhdessä järjestävät tapahtuman jossa kuluttajan on mahdollista saada tietoa tuoteväärennöksistä, niiden haitoista ja tutustua näyttelyssä väärennösten kirjoon.

Väärennetyt kellot, lääkkeet, vaatteet ja käsilaukut ovat kasvava ongelma alkuperäistuotteiden
valmistajille ja yhteiskunnalle. EU:n tullitilastot kertovat, että tuoteväärennösten määrä on yli kaksinkertaistunut muutaman vuoden aikana. Suomessa Tulli esti viime vuonna lähes 550.000 väärennetyn ja laittomasti valmistetun tuotteen pääsyn markkinoille. Näiden tuotteiden yhteenlaskettu arvo oli yli 32 miljoonaa euroa.


Nyt väärennetään kulutustavaroita

Kosmetiikan, lelujen ja elektroniikkalaitteiden väärentäminen on yhä yleisempää. Digitaalisten
tallenteiden, kuten musiikin, pelien ja ohjelmistojen lisäksi nykyään väärennetään runsaasti myös kulutustavaroita ja luksustuotteita. Huolestuttavinta on lääkeväärennösten räjähdysmäinen kasvu. Tullilaboratorion tutkimustilastot kertovat, että lääkkeitä tutkittiin jo vuonna 2007 enemmän kuin huumeita. Suunta on pysynyt samana jo kauan.

Valtaosa tuoteväärennöksistä ja piraattituotteista on lähtöisin Kiinasta tai muualta Kaukoidästä. Lääkeväärennösten alkuperämaita ovat Intia, Sveitsi tai Yhdistyneet Arabiemiraatit. Lääkeväärennöksiä tilataan internetin välityksellä tai tuodaan tuliaisina kaukomatkoilta. Kuluttaja ei aina ymmärrä, että kyseessä on väärennös ja että lääketuonti ETA-alueen ulkopuolelta on rikos. Lääkeväärennökset voivat olla hengenvaarallisia.

Kuluttajien ja turistien valinnat vaikuttavat

Turistit tuovat miljoonittain tuoteväärennöksiä ja piraattituotteita joka vuosi EU:n sisämarkkinoille. Pienistä rahavirroista kertyy väärennöksiä ja piraattituotteita valmistuttaville ja kauppaaville rikollisjärjestöille huomattava voitto sijoitettavaksi muuhun rikolliseen toimintaan. Väärennöksiä
ja piraattituotteita valmistetaan olosuhteissa, jotka eivät täytä lain vaatimuksia työajoille tai palkoille. Kuluttajien valistaminen auttaa ratkaisemaan ongelmaa . Ei kysyntää, ei tarjontaa!

Suomalaisillakaan ei ole varaa suhtautua ongelmaan välinpitämättömästi. Tuoteväärennökset voivat vaarantaa kuluttajan hengen ja terveyden. Suomalaisille yrityksille koituu vakavia haittoja ja yhteiskunta menettää verotuloja.

Näyttely auki klo 15.00 – 21.00.
Näyttelyssä mm. EK, Microsoft, Pfizer ja Nokia

Lisätietoja:

Asianajaja Sakari Salonen, Suomen Anti-piratismiyhdistys ry:n puheenjohtaja, 050 336 0209

Tulliylitarkastaja Lasse Ryyttäri, Tulli, 040 332 2425

www.facg.fi,

www.tulli.fi

 

 

Tuoteväärennös on
tavara, joka loukkaa jonkun tavaramerkkioikeutta, esim. t-paita, joka on varustettu
Lacoste-merkillä.

 

Piraattituote puolestaan
loukkaa toisen tekijänoikeutta, esim. luvatta kopioitu CD-levy. Vuoden 2006
alussa voimaan tullut uusi
tekijänoikeuslaki kieltää piraattitallenteiden maahantuonnin myös omaan
käyttöön. Maahantuonnista voidaan tuomita sakkoja ja laittomat levyt
voidaan määrätä hävitettäväksi.

 

Tällaisten tuotteiden tuonti elinkeinotarkoitukseen on aina rikollista.
Tuoteväärennösten jälleenmyynti esimerkiksi nettihuutokaupassa on näin ollen
laitonta.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset