MAAILMAN ANTIPIRATISMIPÄIVÄ 13.6.2007

Maailman Antipiratismipäivää vietetään 13.6.2007. Suomen Anti-piratismiyhdistys ry jakaa koko päivän tietoa asiasta Patentti- ja rekisterihallituksen tuoteväärennösnäyttelyn yhteydessä Innogalleriassa (Olavinkatu 1, Helsinki). Yhdistys valistaa tuoteväärennöksiin liittyvistä ongelmista ja vaaroista, esittelee tuoteväärennöksiä ja piraattituotteita sekä opastaa erottamaan aidot tuotteet väärennöksistä.

Tuoteväärennökset valtava kansainvälinen ongelma

Tuoteväärennöksiin ei ole varaa suhtautua välinpitämättömästi. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvioi, että kansainvälisen väärennöskaupan arvo oli toissa vuonna jo 150 miljardia euroa. Aitojen tuotteiden valmistamisen ja myynnin väheneminen vie Euroopasta jopa 100 000 työpaikkaa vuodessa.

Vuonna 2006 EU-alueen tullit pysäyttivät yhteensä n. 253 miljoonaa tuoteväärennöstä ja piraatti-tuotetta, mikä oli yli kolme kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tavaroista valtaosa oli Kiinasta. Kiinni jääneet tavaraerät edustavat todennäköisesti vain jäävuoren huippua kokonaisuudesta.

Tuoteväärennökset ovat jatkuvasti parempilaatuisia ja oikeudenhaltijoiden on välillä jopa vaikeaa selvittää onko tuote luvallisesti valmistettu vai ei. Viime vuosina on tapahtunut selvä siirtymä luksustuotteista tavallisiin kulutustuotteisiin. Tämä on kuluttajan kannalta erityisen huolestuttavaa, sillä väärennetyt ruoka-aineet, auton varaosat ja lääkkeet voivat olla vaaraksi käyttäjänsä terveydelle. WHO (World Health Organization) arvioi, että jopa 10 % kaikista maailman lääkkeistä on tuoteväärennöksiä. Internetmarkkinointi on lisännyt piraattituotteiden myyntiä Suomessakin.

Kuluttajien valistaminen asiasta on tärkeää. Jos väärennetyille tuotteille ei ole kysyntää, ei niille myöskään esiinny tarjontaa.

Suomen Tulli keskeisessä asemassa

Vuonna 2006 Suomen tulli pysäytti yli 427 000 vähittäismyyntipakkausta tuoteväärennöksiä ja laittomasti valmistettuja tavaroita. Näiden yhteenlaskettu arvo oli vuonna 2006 n. 15,6 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tuotteita on pysäytetty jo kolme kertaa niin paljon kuin viime vuonna yhteensä. Pysäytettyjen tavaroiden joukossa on kaikkea mahdollista vaatteista ja kosmetiikasta auton varaosiin ja kalastustarvikkeisiin.

Suurin osa Suomen tullin pysäyttämistä tuoteväärennöksistä ja piraattitavaroista on peräisin Kiinasta ja matkalla Venäjälle. Kuitenkin myös Suomeen maahantuotavien tuoteväärennösten ja piraattitavaroiden määrä on huomattava.

”Tulli tekee edelleen hyvää työtä tuoteväärennösten havaitsemiseksi. Toivomme, että Tullin sisällä tätä pidetään jatkossakin tärkeänä, jotta resursseja riittäisi tuoteväärennösten etsintään Tullin valvontatehtävissä”, toteaa Suomen Anti-piratismiyhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Maija Elo.

Suomen Anti-piratismiyhdistys ry (FACG)

Suomen Anti-piratismiyhdistys ry:n tarkoituksena on tuoteväärennösten ja piraattitavaroiden valmistuksen, kaupan, jakelun ja muun levityksen estäminen sekä tiedonvälitys keinoista, lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä tuoteväärennösten ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.

Yhdistys toimii jäseniensä yhteydenpidon ja tiedonvälityksen foorumina ja järjestää koulutusta jäsenilleen ja viranomaisille. Yhdistys osallistuu myös toiminta-alansa säädösten valmisteluun.

Varo piraattia! –näyttely Innogalleriassa

Patentti- ja rekisterihallituksen Innogallerian Varo piraattia! –näyttelyssä esillä on Tullin valvonnassa pysäytettyjä, erilaisia merkkituoteväärennöksiä kalaverkoista käsilaukkuihin. Innogalleria sijaitsee Kampissa aivan Helsingin keskustassa. Näyttely on maailman antipiratismipäivänä 13.6.2007 auki koko päivän klo 9-17 ja muulloin näyttelykäynnin voi varata veloituksetta PRH:sta (puh. 09-693 9500).

”Hienoa, että patentti- ja rekisterihallituskin on lähtenyt mukaan tuoteväärennösten vastaiseen taisteluun järjestämällä ”Varo piraattia!” -näyttelyn. Tiedottaminen tuoteväärennösten riskeistä ja haitoista kuluttajille on erittäin tärkeää ja näyttelyn kautta asiamme herättää toivottavasti taas lisää kuluttajia”, toteaa Hanna-Maija Elo.

FAKTAA:

Tuoteväärennös on tavara, joka loukkaa jonkun tavaramerkkioikeutta, esim. t-paita, joka on varustettu Lacoste-merkillä.

Piraattituote puolestaan loukkaa toisen tekijänoikeutta, esim. luvatta kopioitu CD-levy. Vuoden 2006 alussa voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki kieltää piraattitallenteiden maahantuonnin myös omaan käyttöön. Maahantuonnista voidaan tuomita sakkoja ja laittomat levyt voidaan määrätä hävitettäväksi.

LISÄTIETOJA:

Suomen Anti-piratismiyhdistys ry:n puheenjohtaja Hanna-Maija Elo, 040-561 4961

Patentti- ja rekisterihallitus, viestinnän sihteeri Arja Lehtonen, 09-6939 5571

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset