Mediavisionin tutkimus: AV-piratismia harjoittavien määrä kasvanut jyrkästi

AV-sisältöjä luvattomista lähteistä kuluttavien määrä on kasvanut vuoden aikana jyrkästi kaikissa Pohjoismaissa, ilmenee ruotsalaisen Mediavision AB:n vuotuisesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten harjoittamaa elokuvien ja TV-ohjelmien lataamista ja suoratoistoa laittomista lähteistä. Erityisesti nuorten ryhmässä (15–24-vuotiaat) piratismi on yleistynyt merkittävästi.

AV-piratismia harjoittavien määrä lähes kolminkertaistunut viidessä vuodessa

Kokonaisuudessaan jo arviolta 17 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista lataa tai suoratoistaa elokuvia ja TV-ohjelmia luvattomista lähteistä. Luvattomia sisältöjä käyttävien määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2018, jolloin se oli tutkimushistorian alimmalla tasolla kuudessa prosentissa. AV-piratismia harjoittavien määrä kasvaa huolimatta siitä, että laillisia vaihtoehtoja katsella AV-sisältöjä on runsaasti ja osa niistäkin on täysin maksuttomia.

Maaliskuussa 2023 toteutetun tutkimuksen mukaan Suomessa arviolta 725 000 henkilöä kuluttaa kuukausittain AV-sisältöjä luvattomista lähteistä. Pohjoismaisessa vertailussa Suomea lähimpänä on Tanska 20 prosentilla. Norjassa piratismia harjoittavien määrä on hieman korkeampi, 22 prosenttia. Ruotsissa on edelleen Pohjoismaiden korkein AV-piratismia harjoittavien määrä, 25 prosenttia.

Erityisesti nuorten ryhmässä (15–24-vuotiaat) piratismi on vuoden aikana yleistynyt kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa arviolta jopa 46 % kyseisestä ikäryhmästä on harjoittanut AV-piratismia, kun määrä viime vuonna oli 27 %. Ruotsissa ja Norjassa tästä ikäryhmästä piratismia harjoittaa yli puolet.

Merkittävä osa luvattomasta kulutuksesta kohdistuu kotimaiseen tuotantoon

Kotimaisen tuotannon osuus kaikista Suomessa luvatta kulutetuista elokuvista ja TV-ohjelmista on tutkimuksen mukaan 40 prosenttia. Edellisen kerran tätä kysyttiin vuonna 2021, jolloin kotimaisen tuotannon osuus oli 30 prosenttia. Muun pohjoismaisen tuotannon osuus on 19 prosenttia.

Luvattomat IPTV-palvelut kasvava ongelma

Suomessa arviolta jo 190 000 kotitaloudessa on käytössä luvaton IPTV-palvelu. Suomalaiset käyttävät luvattomiin IPTV-palveluihin tutkimuksen mukaan keskimäärin 22 euroa kuukaudessa. Luvattomista IPTV-palveluista katsellaan eniten suoratoistopalvelujen (VOD) tarjontaa, eli yleensä TV-sarjoja tai elokuvia. Seuraavaksi suosituin luvaton IPTV-sisältö on suorat urheilulähetykset.

Lisätietoa:
Toiminnanjohtaja Jaana Pihkala, TTVK ry, puh. 040 706 6674

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset