Napster velvoitettiin lopettamaan tekijänoikeudenloukkaukset

Yhdysvaltalainen vetoomustuomioistuin vahvisti eilen 12.2.2001 annetulla päätöksellään, että internetissä tiedostojenlevitys-ohjelmaa ylläpitävän Napsterin on lopetettava tekijänoikeudenloukkaukset. Päätös oli merkittävä voitto säveltäjille, taiteilijoille, ja äänitteiden tuottajille, joiden musiikkia on levitetty korvauksetta Napsterin välityksellä. Napsterin kautta tapahtunut laajamittainen luvaton ja korvaukseton levitys on vaikuttanut haitallisesti laillisen verkossa tapahtuvan äänitekaupan kehitykseen.


Tuomioistuin totesi maanantaisessa päätöksessään, että tiedostojen kopioiminen ja levittäminen tietoverkossa ilman oikeudenhaltijoiden lupaa loukkaa musiikin oikeudenhaltijoiden oikeuksia. Napsterin käyttäjät, jotka

ovat palvelun välityksellä levittäneet luvatta musiikkia, ovat näin ollen syyllistyneet oikeudenloukkaukseen, päätteli tuomioistuin.


Oikeuden mukaan Napsterilla olisi ollut mahdollisuus niin halutessaan puuttua palvelussaan tapahtuviin tekijänoikeudenloukkauksiin. Sen sijaan, salliessaan musiikin luvattoman levittämisen, ja jopa rohkaistessaan

palvelunsa käyttäjiä siihen, on myös Napster osallinen oikeudenloukkauksiin. Eilen annetulla päätöksellä Napster velvoitettiin toimimaan tekijänoikeudenloukkausten estämiseksi sen palvelussa.


Napster-oikeudenkäynnin päätöksellä on vaikutusta Suomeenkin. Päätös on selkeä viesti tekijänoikeusjärjestelmän toimivuudesta myös uudessa, digitaalisessa maailmassa. Myös Suomessa voimassaoleva lainsäädäntö edellyttää, että tekijänoikeudella suojatun materiaalin saataville saattamiseen tietoverkoissa on saatava lupa. Päätös vahvistaa omalta osaltaan, että tekijänoikeudella suojatun materiaalin korvaukseton hyväksikäyttö ei ole hyväksyttävää uudessakaan taloudessa.


Poko Records Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Kari ”Epe” Helenius kommentoi päätöstä seuraavasti: ” Tässä oikeuden päätöksessä voittajia ovat sekä ääniteteollisuus, että musiikinkuluttajat, sillä uusien äänitteiden tuottaminen voi jatkua vain, jos voimassa olevat lait takaavat musiikintekijöille korvauksen tekemästään työstä. Monet ovat tähän tapaukseen liittyvässä tunnepitoisessa vuoropuhelussa unohtaneet että ei Napster ole mikään Robin Hood, vaan liikeyritys jonka ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Napsterin liiketoiminnan keskeinen elementti on musiikki ja Napster on jättänyt maksamatta tekijöille, taiteilijoille ja tuottajille korvauksen musiikin käytöstä liiketoiminnassaan. Se, että musiikin käytöstä Internet-ympäristössäkin joutuu maksamaan pitäisi olla kaikille yhtä selvää kuin sen, että vaikka levykauppias illalla unohtaisi lukita kauppansa oven, on silti rikos käydä yöllä viemässä kaupasta tavaraa kotiin maksamatta.

Artisti Aki Sirkesalo kommentoi päätöstä seuraavasti: ”Tämä on selkeä viesti siitä, että mikään ei oikeasti ole ilmaista. Rehellisellä työnteolla rahat ansaitaan ja tätä tulee kunnioittaa. Minunkin tuloistani suuri osa koostuu tekijänoikeuskorvauksista. Ilman laillisia tekijänoikeuksia kunnioittavaa musiikkijärjestelmää Suomesta loppuisi nopeasti suomalainen musiikki. Musiikkini laillinen myynti turvaa minun ja muiden levyntekoon osallistuvien toimeentulon. Musiikin luvaton käyttö ja levittäminen vie minulta mahdollisuuden harjoittaa ammattiani.” Sirkesalon uusin albumi ”Enkeleitä onko heitä” julkaistaan 19.2.2001.



Lyhyesti


* Napster-oikeudenkäynnissä on kysymys siitä, että yhdysvaltalaisia levy-yhtiöitä edustava RIAA (Recording Industry Association of America ) haastoi Internetissä käytettävää musiikkitiedostojen haku- ja jako-ohjelmaa

valmistavan ja jakavan Napster-yrityksen oikeuteen tekijäoikeuksiensa loukkaamisesta. Napster ylläpitää ohjelman tarvitsemaa keskuspalvelinta, joka tallentaa tiedot käyttäjien kovalevyillä jaossa olevista tiedostoista.

Yksittäiset Napster-käyttäjät saattavat omilla tietokoneillaan sijaitsevat musiikkitiedostot muiden Napster- käyttäjät saataville. Käyttäjät voivat näin kopioida musiikkitiedostoja Napster-ohjelman avulla muilta käyttäjiltä.


* Suomessa arvioidaan äänitemarkkinoiden vuosittaiseksi menetyksiksi piratismin osalta noin 250- 300 miljoonaa markkaa. Osan tästä menetyksestä muodostaa ilman tekijänoikeudenhaltioiden lupaa internetissä tapahtuva musiikin levittäminen, mm Napsterilla.


* Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (www.antipiracy.fi), joka valvoo äänitteiden, elokuva- ja pelitallenteiden laitonta levittämistä on lähettänyt viime vuonna noin 500 varoituskirjettä koskien tekijänoikeusloukkauksia internetissä.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset