Oikeus: musiikin vertaisverkkolevitys on rikos

Musiikin vertaisverkkolevitys johti tuomioon tekijänoikeusrikoksesta


Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi 28.2.2006 nuoren miehen tekijänoikeusrikoksesta sakkorangaistukseen. Hän oli levittänyt yli 1 700 musiikkikappaletta DirectConnect-vertaisverkossa. Tuomio tuli tekijänoikeusrikoksesta, koska oikeus katsoi miehen toimineen ansiotarkoituksessa. Kyseinen vertaisverkko toimii tyypillisesti niin, että käyttäjän on asetettava tietty määrä teoksia muiden saataville päästäkseen lataamaan teoksia itselleen.


Oikeus totesi, että vaikka mies ei ollut saanut tiedostojen jakamisesta rahaa, oli hän toimiensa kautta voinut kerryttää itselleen huomattavan määrän musiikkitiedostoja ja näin käynyt käytännössä kauppaa musiikkitiedostoilla. Asia ratkaistiin vanhan lain mukaan, jossa tekijänoikeusrikokselta edellytettiin aina ansiotarkoitusta. Vuoden 2006 alusta ansiotarkoitusta ei enää vaadita tietoverkoissa tehdyissä rikoksissa.


Sakkojen lisäksi miehen maksettavaksi tuli tekijänoikeuskorvauksia, vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 4 000 euroa.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset