Oikeus totesi TVkaistan laittomaksi palveluksi

Helsingin käräjäoikeus antoi 30.9.2015 tuomionsa niin kutsutussa TVkaista-tapauksessa. TVkaista oli vuosina 2007 – 2014 toiminut kaupallinen tilausvideopalvelu, joka tarjosi maksua vastaan mahdollisuuden katsoa suomalaisten tv-kanavien koko ohjelmasisällön jälkikäteen. TVkaistalla ei kuitenkaan ollut oikeudenhaltijoiden lupaa ohjelmasisältöihin, eikä se maksanut tekijöille ja tuotantoyhtiöille mitään heidän tv-ohjelmiensa hyödyntämisestä.

Käräjäoikeus vahvisti kyseessä olleen tilausvideopalvelu, joka olisi edellyttänyt lupia oikeudenhaltijoilta. Oikeuden mukaan TVkaistassa ei ollut kyse yksityisestä kopioinnista palvelun asiakkaiden toimesta, vaan kaupallisen yrityksen suorittamasta tv-ohjelmien kopioimisesta sekä tallenteiden edelleen levittämisestä Internetin välityksellä.

TVkaistan entinen toimitusjohtaja tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta ja kavalluksesta 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Yhtiön entinen tekninen johtaja tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta ja teollisoikeusrikoksesta 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi kyseessä olleen laajamittainen ja suunnitelmallinen teko, jossa loukattiin monen tahon tekijänoikeuksia ja jonka tarkoituksena oli tavoitella huomattavaa taloudellista hyötyä. Teon suunnitelmallisuuden vuoksi syyttäjän vaatimus rangaistuksen koventamisesta hyväksyttiin.

Oikeus katsoi, että petosrikoksen tunnusmerkistö ei tapauksessa kokonaisuudessaan täyttynyt ja näin ollen hylkäsi syytteet törkeästä petoksesta. Tuomioistuin kuitenkin katsoi selvitetyn, että tuomitut olivat esittäneet TVkaista-palvelusta totuudenvastaisia kuvauksia ja väitteitä.

Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toiminutta lakimiestä vastaan nostetut syytteet ja korvausvaatimukset hylättiin myös kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut näytetty luotettavasti toteen sitä, että neuvonantaja olisi ollut henkilökohtaisesti tietoinen TVkaista-palvelun teknisestä toteutuksesta.

Tuomitut määrättiin maksamaan asianomistajille hyvityksiä yhteensä 280 000 euroa ja korvaukseksi asianomistajien oikeudenkäyntikuluista yhteensä noin 107 000 euroa viivästyskorkoineen.

Asianomistajina tapauksessa ovat Yleisradio Oy, MTV Sisällöt Oy, Sanoma Media Finland Oy, Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry, Kopiosto ry, Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry ja Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Rangaistusvaatimuksen osalta asianomistajina ovat myös Fox International Channels Finland Oy sekä Discovery Networks Finland Oy.

”Olemme luonnollisesti tyytyväisiä, että oikeus totesi kyseessä olevan selkeästi laiton palvelu. TVkaistan toimijat ehtivät vuosikausia syöttää toiminnastaan ja palvelun teknisestä luonteesta virheellistä tietoa niin oikeudenhaltijoille kuin medialle ja asiakkailleen. Rehellisiin neuvotteluihin ja lisensiointeihin perustuva liiketoiminta edesauttaa tietoyhteiskunnan tasapuolisuutta ja on niin oikeudenhaltijoiden ja palveluntarjoajien kuin kuluttajienkin edun mukaista.” kertoo asianomistajia tapauksessa edustavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Jaana Pihkala.

Lisätietoja:

TTVK ry:n toiminnanjohtaja Jaana Pihkala
puh. 040 706 6674

Liite 1: Kysymyksiä ja vastauksia

Aiemmat tiedotteet aiheesta:
TVkaista-tapauksen pääkäsittely alkoi – salatut aineistot julkisiksi – Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (ttvk.fi)
TVkaistaa syytetään törkeästä petoksestä sekä tekijänoikeuksien ja teollisoikeuksien rikkomisesta – Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (ttvk.fi)

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset