Piraattilahdella myrskyää

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) 12.2. julkaisema Piraattilahti.fi -sivusto on herättänyt vilkasta keskustelua eri verkkojulkaisuissa. Tänä aamuna kansainvälinen Torrentfreak uutissivusto kertoi, että Pirate Bay olisi mahdollisesti haastamassa TTVK:n oikeuteen.  Pirate Bayn edustajan mukaan ”nettisisällön varastaminen on uhka koko maailman
kansantaloudelle”.

TTVK ilmoittaa seisovansa sivuston ja kampanjansa takana. Kyseessä on laillinen valistava sivusto, jossa piraattilaiva on uppomassa ja käyttäjän tekemä torrent-haku tai muu klikkaus johtaakin piraattitiedoston sijaan kulttuurin ja viihteen laillisista palveluista kertovalle sivulle. Sivuston ja kampanjan tarkoituksena on huumorin keinoin havainnollistaa Pirate Bayn käyttäjille
Suomessa tarjolla oleva laaja laillinen tarjonta. Kulttuurin ystävillä ei ole tätä nykyä syytä käyttää laitonta Pirate Bay -palvelua. Lailliset tuotteet on saatavilla helposti ja esim. musiikin osalta tarjonta päihittää niin määrällisesti kuin laadullisesti Pirate Bayn.

”On ironista, että Pirate Bay, jonka koko toimintaideologia perustuu luovien sisältöjen luvattomaan jakamiseen, katsookin nyt oman kommenttinsa perusteella toimintansa olevan uhka maailman kansantaloudelle. TTVK toivoo, että Pirate Bayn operaattorit tulevat esiin omilla oikeilla nimillään ja ottavat yhteyttä TTVK:hon”, toteaa TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

Pirate Bayn perustajat on tuomittu Ruotsissa lainvoimaisesti vankeusrangaistuksiin. Sivuston suomalaisten käyttäjien määrä on laskenut yli viidelläsadallatuhannella kuukausittaisella kävijällä DNA:n, Elisan ja TeliaSoneran estettyä asiakkailtaan pääsyn laittomalle sivustolle. Suomen lisäksi palvelun käyttö on estetty mm. Tanskassa, Belgiassa, Italiassa, Irlannissa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset