Piraattisivuston ylläpitäjälle vankeutta tekijänoikeusrikoksesta Ruotsissa

Uppsalan käräjäoikeus tuomitsi 27.11.2014 antamallaan tuomiolla 40-vuotiaan ruotsalaismiehen viideksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen laittomasta tiedostojenjaosta. Tuomittu ylläpiti suosittua ruotsalaista Tankaner.com-nimistä torrent-sivustoa, joka tarjosi linkkejä muiden piraattipalveluiden sisältöihin. Tuomiolla Ruotsi muutti aiempaa linjaustaan, jonka mukaan The Pirate Bay -palvelun ylläpitäjät oli katsottu ainoastaan avunantajiksi tekijänoikeusrikokseen.

Käräjäoikeuden tuomio perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen ”Svensson”-ennakkotapaukseen, jonka mukaan linkittäminen luvattomasti jaossa oleviin sisältöihin on tekijänoikeusrikos. Saman ennakkotapauksen perusteella myös Espanjassa tuomittiin viime syksynä Bajatetodo-piraattipalvelun ylläpitäjä vankeuteen tekijänoikeusrikoksesta.  

Suomessa piraattisivustojen ylläpitäjien vastuuta käsiteltiin ensimmäisen kerran niin kutsutussa Finreactor-tapauksessa. Korkein oikeus totesi jo vuonna 2010 ylläpitäjien olevan sekä rikosoikeudellisessa että korvausvastuussa kaikesta luvattomasta tiedostojenjaosta, joka tapahtuu heidän ylläpitämää palvelua hyväksikäyttäen.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset