Ravintoloissa soitettavan musiikin laittomuuksiin puututaan

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) jatkaa aktiivisesti viime vuonna käynnistämäänsä erityisesti ravintoloihin suunnattua valvontatoimintaa. Valvonnan taustalla on piraattitallenteiden

maahantuonnin jatkuva kasvu sekä nykyisin yhä useimmin myös CD-levyjen laiton kopiointi CDR-levyille ja muille tallennusalustoille.


TTVK:n arvion mukaan Suomeen tuotiin vuonna 2002 pelkästään Venäjältä ja Virosta yhteensä 3,0 milj. piraatti CD-levyä. Laillinen myynti Suomessa oli noin 10,5 miljoonaa tallennetta. Osa laittomista ns. piraattilevyistä päätyy yritysten, esimerkiksi ravintoloiden soittimiin. Tällöin laittomia tallenteita käytetään yritystoiminnassa. CDR-levyjen osalta TTVK:n tietoon on tullut useita ilmoituksia tiskijukista, jotka käyttävät ammattitoiminnassaan kopioituja cdr-levyjä tai tietokonelaitteistoja, joihin ei ole hankittu asianmukaisia kopiointilupia oikeudenhaltijoilta. Äänitallenteita saa kopioida yritystoimintaan, mutta tällöin tulee kopiointiin etukäteen hankkia oikeudenomistajilta lupa. Tallennuslupia myöntävät Teosto ja Gramex, joilta molemmilta tulee olla luvat äänitteiden kopiointiin muuhun kuin yksityiseen käyttöön. Piraattilevyjen käytön lisäksi tiskijukat ja yritykset saattavat ladata musiikkia internetistä laittomina, esim. MP3-tiedostoina ja käyttävät näitä kopioita.


Ravintola-alalla toimivien laittomien tekijöiden edesvastuuseen saattaminen jatkui tänään. Forssan käräjäoikeus on 10.6.2003 tuominnut eri ravintoloissa karaoke-toimintaa harjoittaneen miehen tekijänoikeusrikoksesta sekä mm. petoksista vuoden vankeuteen. Vankeus on ehdollinen. Lisäksi hän joutuu maksamaan oikeudenomistajille korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä hieman alle 10.000 euroa. Mies oli valmistanut karaoketallenteista laittomia kopioita ja käyttänyt näitä tietokoneeltaan. Lisäksi karaokeisäntä oli käräjäoikeuden mukaan oikeudettomasti eri puolilla Suomea saanut naisilta rahaa ja näin syyllistynyt myös petoksiin.


TTVK:n projektipäällikkö varatuomari Antti Kotilainen kertoo, että eniten laittomasta toiminnasta ovat harmistuneet tiskijukat, joiden levypakeista ei laittomia kopioita löydy. Laittomilta levyiltä soittavat tiskijukat voivat hinnoitella palvelunsa halvemmaksi kuin laillisesti toimivat yrittäjät. Tämä vääristää kilpailua ravintola-alalla ja aiheuttaa valtiolle verotulojen menetyksiä. Viranomaisten toimesta on tänä vuonna tehty ravintoloihin yli 125 tarkastusta eri puolilla Suomea, mm. Porin seudulla, Kotkassa ja Kouvolassa. Kotilaisen mukaan näitä tarkastuksia tullaan jatkamaan eri puolilla Suomea. Laillisten toimijoiden antama palaute on Kotilaisen mukaan rohkaisevaa. Alalla ymmärretään, ettei ole kenenkään edun mukaista antaa laittomuuden leimata alaa.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset