Suomalainen muotoiluyhteisö täsmäiskulla taisteluun laitonta kopiointia vastaan

Suomalainen muotoiluyhteisö on saanut tarpeekseen design-klassikoiden laittomasta kopioinnista ja verkkomyynnistä. Useat alan yhteisöt ja yritykset ovat yhdessä jättäneet tutkintapyynnön poliisille lakeja räikeästi rikkovasta verkkokauppayrityksestä.

Muotoiluala kärsii globaalisti tuotteiden laittomasta kopioinnista ja myynnistä. Lisenssioikeuksia
poljetaan laajalti ja halpakopioita myydään useassa maassa muun muassa verkkokaupan välityksellä.

Suomessa taistoon aidon alkuperäisdesignin puolesta ovat lähteneet Alvar Aalto -säätiö, Suomen
Taideteollisuusyhdistys – Konstflitföreningen i Finland ry, Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO ry, Kansainvälinen designsäätiö, Design & Art Management Finland Oy, Vepsäläinen Oy, Artek Oy ja Martela Oyj.

Tahot ovat yhdessä jättäneet tutkintapyynnön brittiläisestä Designers Revoltista, jonka  liiketoimintaa on kopioida laittomasti esimerkiksi Eero Aarnion Pallotuolia. Yhtiön toiminta
ja markkinointitavat asettuvat kyseenalaiseen valoon muun muassa tekijänoikeuslain, kuluttajansuojalain sekä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain kanssa. Muotoilutaiteen merkkiteokset nauttivat tekijänoikeussuojaa Suomessa, eikä niiden tuotantoon ole suunnittelijoiden tai oikeudenhaltijoiden suostumusta.

Tutkintapyynnön jättäneet tahot kertovat, että laittomia kopioita myyvä verkkokauppa johtaa
kuluttajia harhaan kopiovalmistuksella ja markkinoinnilla. Mainoksissa halpakopioiden hintoja vertaillaan aitojen tuotteiden hintoihin puhumalla ”alennuksista”.

”Monet erehtyvät luulemaan, että yritys myy aitoja tuotteita muita halvemmalla. Kyse on kuitenkin ranta-rolexien kaltaisista luvattomista jäljitelmistä, joiden myynnillä on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia muotoilualaan ja yhteiskuntaan”, sanoo Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Mikko Kalhama.

Asianajaja Marja Tommilan mukaan kuluttajien tulee huomioida, että Suomessa tekijänoikeussuojaa nauttivien teoskappaleiden maahantuonti ei ole sallittua edes yksityiseen käyttöön, jos kuluttajan on syytä epäillä teoskappaleita valmistetuiksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa.

”Designers Revolt vetoaa EU:n tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. EU-tuomioistuimen julkisasiamies on kuitenkin hiljattain todennut, ettei tavaroiden vapaa liikkuvuus estä kansallisen rikoslainsäädännön soveltamista Designers Revoltin tyyliseen toimintaan”, Tommila sanoo.

Ennen kaikkea kyse on kuitenkin alkuperäisten suunnittelijoiden oikeuksien puolustamisesta.
Suunnittelijalla tulee olla oikeus päättää, kuka hyödyntää hänen suunnittelutyönsä tuloksia”, huomauttaa Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen.

Lisätietoja:

Salla Heinänen,
toiminnanjohtaja, Ornamo, puh. (09) 68777 477

Mikko Kalhama,
toimitusjohtaja, Design Forum Finland, puh. (09) 6220 8112

Marja Tommila, asianajaja,
Juridia, puh. 040 558 1282

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset