Laillisten sisältöpalveluiden käytön lisääntyessä tekijänoikeusjärjestelmä ja tekijänoikeuden loukkauksiin puuttuminen nähdään yhä luontevampana osana digitaalista toimintaympäristöä, käy ilmi Taloustutkimus Oy:n toteuttamasta Tekijänoikeusbarometrista. Vuosittain toteutettava tutkimus selvittää mm. sisältöjen käyttöä sekä asenteita tekijänoikeutta ja piratismia kohtaan.
Tekijänoikeuksiin ja tekijänoikeusjärjestöihin suhtaudutaan positiivisesti
Tutkimuksessa selvitettiin, mitä mieltä suomalaiset ovat tekijänoikeudesta. Selkeä enemmistö (88 %) pitää tekijänoikeuksia edelleen tärkeänä. Vain kaksi prosenttia vastaajista pitää tekijänoikeutta turhana.
Tekijänoikeudet koetaan myös ennemmin mahdollistavana (48 %) kuin rajoittavana (13 %). Tämän kysymyksen osalta vastauksissa on tapahtunut selkeä muutos aiempiin vuosiin verrattuina. Esimerkiksi vuonna 2019 tekijänoikeuden koki mahdollistavana huomattavasti pienempi osuus vastaajista (35 %) ja rajoittavana suurempi osuus (20 %).
Helppotajuiseksi tekijänoikeuden kokee 38 prosenttia vastaajista, kun taas vaikeatajuiseksi sen kokee 26 prosenttia. Hieman yli kolmannes vastaajista on neutraaleja asian suhteen. Erityisesti 15-24-vuotiaat diginatiivit kokevat tekijänoikeuden helppotajuisena.
Selkeä enemmistö kokee tarpeelliseksi myös tekijänoikeusjärjestöt (78 %) sekä tekijänoikeuskorvaukset (84 %). Ikäryhmittäin tarkasteltuna yli 50-vuotiaat kokevat keskimääräisesti hieman enemmän tekijänoikeusjärjestöt ja -korvaukset tarpeellisina.
Laillisten sisältöpalveluiden käyttö lisääntynyt
53 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoo käyttäneensä internetin laillisia sisältöpalveluja. Lisäksi 42 prosenttia kertoo ostaneensa laillisesta palvelusta digitaalista sisältöä. Kummassakin luvussa on havaittavissa nousua viime vuoteen verrattuna. Laillisten sisältöpalveluiden käyttö on yleisintä 25-49-vuotiaiden keskuudessa; heistä yli kaksi kolmasosaa kertoo käyttäneensä palveluita.
Tutkimuksen mukaan koronapandemia on myös osaltaan vaikuttanut laillisten digipalveluiden käyttöön. Esimerkiksi yli kolmannes vastaajista kertoi hankkineensa käyttöönsä elokuvien tai TV-sarjojen suoratoistopalvelun ja joka viidennes äänikirjapalvelun korona-aikana. Vain yksi prosentti vastaajista ilmoitti lopettaneensa palveluiden käytön koronapandemian aikana.
Radion kuuntelu netin välityksellä on lisääntynyt huomattavasti viime vuoteen verrattuna. Tällä hetkellä noin joka toinen suomalainen kuuntelee sekä suoria lähetyksiä että jälkikäteen kuunneltavissa olevia ohjelmia (kuten podcasteja) radiokanavien omien nettipalveluiden välityksellä.
Laittomien piraattipalveluiden käytössä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta viime vuosiin verrattuna. Yhdeksän prosenttia kertoi käyttäneensä laittomia palveluita ja kuusi prosenttia ladanneensa piraattisisältöä omaan käyttöön. Uutena kysymyksenä barometrissa selvitettiin internetistä saatujen laittomien laulujen sanoitusten käyttämistä tai jakamista, jota myönsi tehneensä kolme prosenttia vastaajista. Laittomien palveluiden käyttö on pääsääntöisesti yleisintä 15-34-vuotiaiden keskuudessa.
Piratismia ei hyväksytä ja siihen halutaan puuttua
Piratismiin liittyvissä asenteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuoteen verrattuna. Vain noin kymmenen prosenttia vastaajista hyväksyy internetiin luvattomasti laitetun sisällön kuluttamisen tai lataamisen. Sisällön luvattomaan jakamiseen suhtaudutaan vielä kielteisemmin; sen hyväksyy ainoastaan kuusi prosenttia vastaajista. Myönteiset asenteet piratismia kohtaan ovat hieman yleisempiä alle 35-vuotiaiden keskuudessa.
Enemmistö tutkimukseen osallistuneista on sitä mieltä, että laillisten toimijoiden tulee ottaa vastuuta laittomaan sisältöön pääsyn estämiseksi. Esimerkiksi 73 prosenttia vastaajista on täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että YouTuben kaltaisten sisällönjakopalveluiden tulee tulevaisuudessa poistaa tehokkaammin ja pysyvämmin palvelussa oleva luvaton musiikki- ja AV-sisältö. Vastaavasti 79 prosenttia vastaajista on täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että hakukoneiden tulee näyttää hakutuloksissa lailliset vaihtoehdot ennen laittomia. Osittain tai täysin eri mieltä väittämien kanssa on noin kymmenen prosenttia. Eri mieltä olevien määrä korostuu nuoremmissa sekä erityisesti piraattipalveluita käyttäneissä vastaajissa.
Tulokset perustuvat Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toimeksiannosta Taloustutkimuksen toteuttamaan Tekijänoikeusbarometriin, joka tehtiin nyt neljättätoista kertaa. Tutkimusaineisto kerättiin henkilökohtaisina haastatteluina sekä nettikyselyllä osana Taloustutkimuksen Omnibus-tutkimusta. Tiedonkeruu toteutettiin 7.-25.10.2020 välisenä aikana ja tutkimuksen vastaajamäärä oli yhteensä 1282 henkilöä.
Tekijänoikeusbarometri 2020: Tekijänoikeudet
Tekijänoikeusbarometri 2020: Piratismitilanne
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jaana Pihkala
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
puh. 09 6803 4049