Tekijänoikeusbarometri: Sisältöjä laittomasti lataavien määrä puolittunut viime vuodesta

Vuoden 2016 Tekijänoikeusbarometrin mukaan yhä pienempi osa Suomen väestöstä kuluttaa kulttuuria ja viihdettä laittomasti.

Tutkimuksen mukaan sisältöjä laittomasti lataavien kotitalouksien määrä Suomessa on laskenut puoleen viime vuodesta, ja on nyt alimmillaan Tekijänoikeusbarometrin kymmenenvuotisessa historiassa. Ainoastaan kuusi prosenttia vastaajista tunnusti itse tai perheenjäsenensä ladanneensa musiikkia, elokuvia tai tietokonepelejä laittomasta lähteestä kuluneen vuoden aikana. Viimeiset neljä vuotta vastaava osuus on ollut 12-15 prosenttia. Vaikka laiton lataaminen on edelleen yleisintä nuorimman ikäluokan keskuudessa, tutkimuksen dramaattisin muutos on tapahtunut nimenomaan 15-25-vuotiaiden kohderyhmässä. Heistä enää 12 prosenttia myöntää laittoman lataamisen, kun viime vuonna vastaava osuus oli 29 prosenttia.

Myös laittomien suoratoistopalvelujen suosio on tutkimuksen mukaan taittunut. Yksitoista prosenttia väestöstä on katsellut tai kuunnellut laittomassa palvelussa luvatta tarjolla olevaa musiikkia tai elokuvaa. Viime vuonna vastaava luku oli 14 prosenttia.

Vain yksi prosentti vastaajista on itse jakanut internetissä luvattomasti musiikkia tai elokuvia.

Tiedot perustuvat Taloustutkimus Oy:n toteuttamaan tutkimukseen, joka tehtiin Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhdyn toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin henkilökohtaisina haastatteluina, ja sen kohderyhmänä olivat 15-79-vuotiaat lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa. Tutkimuksen otanta on 1018 henkilöä.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset