Tekijänoikeuslain muutokset voimaan 3.4.2023

EU:n tekijänoikeusdirektiivin ja verkkolähetysdirektiivin toimeenpanemiseksi säädetyt tekijänoikeuslain muutokset astuivat voimaan tänään 3.4.2023. Kyse on merkittävistä muutoksista, jotka vaikuttavat niin tekijänoikeuslain oikeudenhaltijoihin kuin suojattujen sisältöjen käyttäjiinkin.

Lakimuutosten taustalla olevien direktiivien tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden toimintaa, vahvistaa oikeudenhaltijoiden suojaa, helpottaa teosten käyttöoikeuksien hankkimista ja luoda kehys teosten hyödyntämiselle. Keskeiset lakimuutokset ovat seuraavat:

Muutoksia oikeudenhaltijoiden asemaan

Lehtijulkaisun kustantajalla on uusi yksinoikeus määrätä julkaisuistaan kahden vuoden ajan. Oikeutta ei kuitenkaan sovelleta yksittäisten käyttäjien lehtijulkaisun yksityiseen tai ei-kaupalliseen käyttöön, hyperlinkkeihin tai julkaisun yksittäisiin sanoihin tai hyvin lyhyisiin otteisiin.

Myös kuvatallenteella esiintyvien esittävien taiteilijoiden, useimmiten näyttelijöiden ja tanssijoiden, asema parani. Heidän yksinoikeutensa laajeni kattamaan tallenteen esittämisen läsnä olevalle yleisölle, esimerkiksi elokuvateatterissa, ja tallenteen käyttämisen lähetystoiminnassa, esimerkiksi televisiossa. Näyttelijöiden oikeudet ovat nyt saman laajuiset kuin muusikoiden oikeudet.

Valokuvaajan lähioikeus puolestaan kaventui eikä kata enää sellaisia kuvataiteen teoksia, joiden suoja-aika on päättynyt. Tämä koskee kuitenkin vain ns. tavallisia valokuvia taideteoksista, ei valokuvia, jotka itsessään yltävät teoskynnykseen.
Lakimuutoksella vahvistetaan myös tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaa sopimussuhteissa. Näillä oikeudenhaltijoilla on oikeus saada asianmukainen ja oikeasuhtainen korvaus teosten käyttämisestä sekä selvitys niiden hyödyntämisestä. Jos teosta ei hyödynnetä kohtuullisessa ajassa, tekijällä ja esittävällä taiteilijalla on jatkossa oikeus peruuttaa tekijänoikeuden luovutus.

Uusia tekijänoikeuden rajoituksia

Lakimuutoksella helpotetaan teosten käyttöä säätämällä uusista tekijänoikeuden rajoituksista. Rajoituksia on säädetty tekstin- ja tiedonlouhintaan, opetuksen havainnollistamiseen, kulttuuriperinnön säilyttämiseen sekä ilmaisunvapauden turvaamiseksi. Parodia, pastissi ja karikatyyri ovat nyt pakollisia tekijänoikeuden rajoituksia kaikissa EU-maissa.

Direktiivin edellyttämät muutokset opetuskäyttöön koskevat lähinnä etäopetuksen tarpeita ja digitaalisia käyttömuotoja rajat ylittävissä tilanteissa. Jos sopimuslisenssiä tai muuta käyttölupaa ei ole lainkaan tarjolla tai helposti saatavilla, saa julkistettua teosta käyttää opetuksen havainnollistamiseen uuden rajoituksen nojalla. Lakimuutos mahdollistaa jatkossa myös YouTuben käytön opetuksen havainnollistamiseen.

Lisäksi teosten käyttöä ja uusien rajoitusten hyödyntämistä on helpotettu päivittämällä myös sopimuslisenssisääntelyä.

Verkkosisällönjakopalvelut

Tekijänoikeuslakiin tuli uusi luku verkkosisällönjakopalveluista, joilla tarkoitetaan käytännössä sosiaalisen median alustoja, kuten YouTube, Facebook ja TikTok. Näiden ei ole aiemmin tarvinnut neuvotella teosten käytöstä oikeudenhaltijoiden kanssa, koska ne ovat olleet vastuuvapauden piirissä. Nyt niiden katsotaan nimenomaan olevan vastuussa palveluissa yleisölle välitetyistä teoksista. Lakimuutos velvoittaa ne hankkimaan luvat palveluissa välitettäville teoksille tai estämään niiden saatavuus, jos oikeudenhaltija niin haluaa eikä käyttö ole tekijänoikeuden rajoituksen tai käyttäjällä olevan luvan piirissä. Mikäli lupaa ei ole, vapautuu palveluntarjoaja vastuusta tietyin laissa säädetyin edellytyksin.

Palveluntarjoajan ja tekijän yhteistoiminta ei saa johtaa siihen, että estetään käyttäjiä lataamasta palveluun sisältöjä, jotka eivät loukkaa tekijänoikeutta.

YouTubesta ja vastaavista videoita katsovan näkökulmasta käyttö ei muutu mitenkään. Palveluun videoita lataavan asema paranee, kun palveluntarjoaja velvoitetaan hankkimaan luvat palvelussa välitettäville sisällöille; palveluntarjoajan lupa kattaa myös käyttäjän toimet. Mikäli lupaa ei ole ja palveluun ladattava video estetään tai poistetaan, on videon lataajalla uuden lain myötä myös enemmän oikeusturvakeinoja käytettävissään. Palveluntarjoajalle tehdyn valituksen lisäksi hän voi viedä asian kustannuksitta opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämään puolueettomaan ja ei-sitovaan erimielisyyksien ratkaisumenettelyyn.

Ammattimaista tai muuten kaupallista kanavaa pitävät joutuvat edelleen hankkimaan itse luvat kanavallaan välitettäviin sisältöihin.

Verkkolähetysdirektiivi

Toimeenpantavilla verkkolähetysdirektiivin säännöksillä edistetään televisio- ja radio-ohjelmien lähetystoiminnan edellyttämien lupien hankintaa edelleenlähettämistä ja suoran siirron menetelmää varten. Lisäksi säädetään radio- ja televisioyritysten oheispalveluiden alkuperämaaperiaatteesta.

Tutustu kattavaan info-osioomme tekijänoikeuslain muutoksista täällä.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jaana Pihkala
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
puh 040 706 6674

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset