Turussa vankeusrangaistus ja Varkaudessa sakkoja piratismista

Turun hovioikeus pysytti Turun käräjäoikeuden 16.4.2002 tekijänoikeusrikoksesta annetun neljän kuukauden vankeusrangaistuksen turkulaispariskunnan miehelle. Hänen vaimonsa sakkorangaistus ja heidän yhteiset lähes 50.000 euron korvaukset pysyivät ennallaan.


Pariskunta oli pitkähkön aikaa rahoittanut elämäänsä myymällä Sony PlayStation 1-pelikopioita. Pelit mies oli valmistanut perheen kodissa ja vaimo oli osallistunut tilausten vastaanottamiseen sekä tuotteiden välittämiseen ostajille. Myytyjen pelien määrä on ollut käräjäoikeuden arvion mukaan tuhansia kappaletta.


Varkauden käräjäoikeus tuomitsi 11.11.2003 kaksi naista sakkorangaistuksiin kirpputoripiratismista. He olivat myyneet piraattielokuvia ja CD-levyjä. Vaikka myytyjä tuotteita oli parikymmentä ja takavarikoituja 35 kpl tapaus meni oikeuteen, koska naiset on jo aiemmin tuomittu piratismista sakkoihin. Tällä kertaa sakkojen lisäksi tuomittiin maksettavaksi korvauksia noin 3.800 euroa.


Piratismia vastaan taistelevan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) mukaan linja on kova piratismin osalta. ’Varkauden tuomiossa on kyse siitä, että mikäli laitonta piratismia harjoitetaan me puutumme siihen. Jos piraattimyyjä on aiemmin saanut näissä asioissa sakkoja, me menemme uudessa tapauksessa aina käräjille. Kyse on ollut tekijänoikeuden omistajillta varastetusta omaisuudesta ja sen laittomasta hyödyntämisestä’, kommentoi OTK Ilkka Vuorenmaa TTVK:sta.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset