TVkaista-tapauksen pääkäsittely alkoi – Salatut aineistot julkisiksi

TVkaista-rikosjutun pääkäsittely alkoi tiistaina 21.4.2015 Helsingin käräjäoikeudessa. Yhtiön kaksi suurinta omistajaa ja tosiasiallista toimijaa sekä heidän yhteinen oikeudellinen neuvonantajansa ovat syytettyinä törkeästä petoksesta ja tekijänoikeusrikoksesta. Toinen pääomistaja on syytettynä myös teollisoikeusrikoksesta. Syytteet nostettiin Keskusrikospoliisin suorittaman esitutkinnan perusteella lokakuussa 2012.

Tuomari määräsi keskiviikkona julkistettavaksi oikeudenkäyntiaineistoja, jotka ovat aiemmin olleet salassa pidettyjä vastaajien vaatimuksesta. Pieni osa oikeudenkäyntiaineistoa on edelleen salassa pidettävää liikesalaisuuden nojalla.

”On hyvä, että oikeudenkäyntiaineistot tulivat nyt julkisiksi. Asianomistajat ovat alusta asti toivoneet salatun aineiston julkistamista, sillä se tukee käsityksemme mukaan oikeudenhaltijoiden esittämiä väitteitä TVkaistan todellisesta luonteesta”, kertoi asianomistajia valtakirjoin edustavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Jaana Pihkala.

Asianomistajina tapauksessa ovat Yleisradio Oy, MTV Sisällöt Oy, Sanoma Media Finland Oy, Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry, Kopiosto ry, Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry ja Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Rangaistusvaatimuksen osalta asianomistajina ovat myös Fox International Channels Finland Oy sekä SBS Discovery TV Oy.

TVkaista on kaupallinen palvelu, joka tarjoaa maksua vastaan mahdollisuuden katsoa suomalaisten tv-kanavien koko ohjelmasisällön jälkikäteen. Se ei kuitenkaan ole hankkinut ohjelmien käyttöön lupia oikeudenhaltijoilta. TVkaistan palvelu muistuttaa tv-yhtiöiden omia palveluita (Yle Areena, Katsomo ja Ruutu), mutta näistä poiketen TVkaista ei maksa tekijöille ja tuotantoyhtiöille mitään niiden tv-ohjelmien hyödyntämisestä liiketoiminnassaan.

Tapauksen käsittely jatkuu kesäkuuhun asti Helsingin käräjäoikeudessa.

Lisätiedot:

TTVK ry:n toiminnanjohtaja Jaana Pihkala
Puh. 040 706 6674
(Oikeudenkäynnin vuoksi pyydämme lähettämään soittopyynnöt tekstiviestillä. Palaamme asiaan istunnon tauoilla.)

Viimeisimmät uutiset