Usein kysyttyä

Usein kysyttyä tekijänoikeudesta

Mikä on tekijänoikeuslaissa tarkoitettu tehokas tekninen suojaus?

Tehokas tekninen suojaus on toimenpide, joka on oikeudenhaltijan suostumuksella asetettu teoksen suojaksi. Tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä tarkoitetaan tekniikkaa, joka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin ilman oikeudenhaltijan lupaa kohdistuvia tekoja (esimerkiksi kopioimista tai muuta käyttöä). Teoksen suojana olevaa tehokasta teknistä toimenpidettä ei saa kiertää. Lain kieltämä kiertäminen edellyttää, että henkilö tietää tai hänellä on tullut olla perusteltu aihe tietää tekonsa tarkoittavan kiertämistä.
Poikkeuksena kieltoon, teoksen fyysisen kappaleen laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut saa kiertää teknisen toimenpiteen teoksen saamiseksi kuultavilleen tai nähtävilleen; tällaista teosta ei saa kuitenkaan kopioida. Lisäksi suojauksen saa kiertää salaustekniikoita koskevan tutkimuksen ja opetuksen yhteydessä.

Jaa somessa: