Uudessa piratismimuodossa salakavalia riskejä seuraamuksista

Suomeen on viimeisen parin vuoden aikana rantautunut multimediasoittimia – niin kutsuttuja Kodi-bokseja – joihin asennettavien lisäosien avulla voi netin välityksellä katsoa elokuvia, TV-ohjelmia ja urheilulähetyksiä suoraan omasta televisiosta. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) teettämän selvityksen mukaan joistakin kotimaisista kaupoistakin saatavilla olevista Kodi-mediasoittimista voi löytyä esiasennettuna lisäosia, jotka mahdollistavat pääsyn myös laittomasti jaossa olevaan sisältöön. Laitetta käyttävä saattaa siis syyllistyä jopa tiedostamattaan tekijänoikeuden loukkaukseen, josta seurauksena voi olla korvausvastuu.

Lisäosat vievät kuluttajan usein laittoman sisällön äärelle

Kodi on itsessään laillinen avoimen lähdekoodin multimediaohjelmisto, mutta siihen on asennettavissa lisäosia, jotka mahdollistavat pääsääntöisesti ilmaisen pääsyn laittomasti jaossa olevaan sisältöön, kuten uutuuselokuviin ja maksukanavien urheilulähetyksiin.

Tekniseltä toiminnallisuudeltaan lisäosat voidaan jakaa kahteen ryhmään, joista toiset hyödyntävät suoratoistoa ja toiset vertaisverkkotekniikkaa, jossa teosta on mahdollista katsoa samalla kun sitä jakaa itse eteenpäin. Kuluttajan on usein vaikea erottaa, kumpaa tekniikkaa mikäkin lisäosa käyttää. Kodi-mediasoittimien lisäosat myös hämärtävät laillisen ja laittoman tarjonnan rajaa, sillä laitteet mahdollistavat pääsyn kumpaankin.

”Terve maalaisjärki on paras suoja tässäkin tapauksessa. Kuluttajan epäilyjen on hyvä herätä viimeistään siinä vaiheessa, jos laite tarjoaa ilmaisen tai poikkeuksellisen edullisen pääsyn uutuuselokuviin ja -sarjoihin, maksukanavien urheilulähetyksiin tai vaikka usean satelliittikanavan tai suoratoistopalvelun valmispaketteihin,” kertoo TTVK:n toiminnanjohtaja Jaana Pihkala.

Teosten luvattomasta käytöstä syntyy korvausvelvollisuus

Jos laitteeseen on asennettu lisäosa, joka mahdollistaa sisällön katsomisen vertaisverkkotekniikalla, kuluttaja jakaa itsekin katsomaansa sisältöä eteenpäin. Tekijänoikeudellisesti suojatun sisällön välittäminen yleisölle ilman lupaa on tekijänoikeuslain vastaista ja siitä syntyy korvausvastuu. TTVK:n tietojen mukaan oikeudenhaltijat ovat vaatineet korvausta mediasoittimien kautta tapahtuneesta laittomasta jakamisesta, samaan tapaan kuin muusta laittomasta vertaisverkkojakamisesta.

EU-tuomioistuimen multimediasoitin Filmspeleriä koskevan ratkaisun mukaan myös laittomasta lähteestä suoratoistaminen voidaan katsoa tekijänoikeudenloukkaukseksi, koska laittomasta lähteestä suoratoistaessa syntyvät väliaikaiset kopiot eivät mene tekijänoikeuden sallitun rajoituksen piiriin.

Yhteistyötä kauppiaiden kanssa

EU-tuomioistuin on vahvistanut laittomaan sisältöön vievillä lisäosilla esiasennettujen multimediasoittimien myymisen olevan teosten välittämistä yleisölle, mikä edellyttää lupaa oikeudenhaltijoilta. Oikeudenhaltijat eri EU-maissa ovatkin jo ryhtyneet toimenpiteisiin laittomaan toimintaan puuttumiseksi. TTVK pitää kuluttajien informoinnin lisäksi ensisijaisen tärkeänä, että laillisissa kauppapaikoissa ei myydä ja markkinoida laitteita, joiden käyttäminen voi saattaa kuluttajan tekijänoikeudelliseen korvausvastuuseen.

”On huolestuttavaa, jos kuluttaja voi hyväuskoisena ostaa kaupasta laitteen, josta löytyy jo esiasennettuna laittomaan sisältöön vieviä lisäosia. Korvausvastuu voi syntyä yksittäiselle loppukäyttäjälle, vaikka hän ei olisi tarkoittanut jakaa laitonta sisältöä eteenpäin. Keskusteltuamme alustavasti elektroniikkakauppiaiden kanssa olemme kuitenkin vakuuttuneita, että kauppapaikat jakavat huolemme ja haluavat osaltaan varmistaa, ettei heidän hyllyiltään löydy tällaisia tuotteita,” toteaa Pihkala.

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset