Vankeutta ja lähes 50.000 euron lasku Turussa PlayStation piraattipelikauppiaall

Turun käräjäoikeus tuomitsi 16.4.2002 turkulaisen miehen

tekijänoikeusrikoksesta neljän kuukauden vankeustuomioon ja vaimon

50 päiväsakkoon. Vankeus tuomittiin ehdollisena. Paris-kunta joutuu

suorittamaan pelien oikeudenhaltijoille mm. Sony Computer

Entertainment Europe Ltd ja Electronic Arts Inc:lle

tekijänoikeudellisia hyvityksiä ja vahingonkorvauksia yhteensä yli

45.000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja 2.600 euroa (yhteensä noin

280.000 mk). Käräjäoikeus katsoi, että toiminnasta on syntynyt

oikeudenomistajien lailliselle toiminnalle vahinkoa, jonka

pariskunnan tulee korvata tekijänoikeushyvitysten lisäksi.


Pariskunta oli pitkähkön aikaa rahoittanut elämäänsä myymällä Sony

PlayStation 1-pelikopioita. Pelit mies oli valmistanut perheen

kodissa ja vaimo oli osallistunut tilausten vastaanottamiseen sekä

tuotteiden välittämiseen ostajille. Kyseessä on ollut eräs

suurimmista oikeuteen tähän mennessä päätyneistä

pelipiratismitapauksista Suomessa. Myytyjen pelien määrä on ollut

käräjäoikeuden arvion mukaan tuhansia kappaletta. Asiakkaita oli

ympäri maata ja myyntiin tarjottuja piraattipelejä oli yli 280

erilaista peliä.


’Tuomio on selvä osoitus siitä, että tuomioistuimet rinnastavat

tekijänoikeusrikollisuuden varkauteen myös seuraamusten osalta.

Lisäksi tuomioistuin vahvisti, että tällainen piratismi aiheuttaa

vahinkoa laillisille oikeudenomistajille’, toteaa Tekijänoikeuden

tiedotus- ja valvontakeskuksen lakimies Ilkka Vuorenmaa. Turun

tuomio oli tämä vuoden 11. tuomio piratismista. Tästä vuodesta on

tulossa vilkkain piratismivuosi oikeudenkäyntien lukumäärän

perusteella. Vuonna 2001 käräjäoikeudet langettivat yhteensä 20

tuomiota tekijänoikeusloukkauksista ja tuomittujen

tekijänoikeuskorvausten määrä oli yli neljännesmiljoona euroa.

Tuomiot ovat koventuneet ja esimerkiksi helmikuussa 2002 Salon

käräjäoikeus antoi vankeustuomion ehdollisena. Lisäksi tuomituille on

tullut maksettavaksi useiden kymmenien tuhansien eurojen

tekijänoikeushyvitykset sekä vahingonkorvaukset.


’Digitaalisen kopioinnin osalta tekijänoikeudellisesti suojattu

materiaali on aiempaa haavoittuvai-sempaa väärinkäytöksille. Tämä

koskee sekä materiaalin luvatonta levittämistä internetissä tai

fyysisinä tallenteina esim. CDR-levyinä kuten tässä tapauksessa.’,

Vuorenmaa kommentoi. ’Suomessa myydään noin 15 miljoonaa tyhjää

CDR-levyä vuodessa ja osa siitä menee tällaiseen ammattimaiseen

piratismikopiointiin.’


PlayStation – peliformaatti on videopelien markkinajohtaja

pohjoismaissa. Pelien suosion myötä niiden piraattituotanto ja

– -kauppa on muodostunut suureksi ongelmaksi. Piraattipelejä tuodaan

maa-han Suomen lähialueilta ja Kaukoidästä, esimerkiksi Thaimaasta.

Lisäksi pelipiratismin ongelmana on pelien laajalle levinnyt laiton

kopiointi CD-rom –asemilla. Alkuperäisten PlayStation 1 -pelien

levyjen kääntöpuolet ovat mustia. PlayStation 2-pelien DVD-levyjen

kääntöpuolet ovat kirkkaat ja niissä on DVD-logot sekä tavallisten

PlayStation 2 CD-pelilevyjen kääntöpuoli on vaaleansininen

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset