Vankeutta ja mittavat korvaukset ex-toimitusjohtajalle

 

VANKEUTTA JA YLI 120 000 EURON KORVAUKSET  EX-TOIMITUSJOHTAJALLE

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.7.2010 35-vuotiaan imatralaismiehen kahdesta törkeästä petoksesta, tekijänoikeusrikoksesta ja petoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies velvoitettiin lisäksi suorittamaan Gramexille ja Teostolle vahingon- ja tekijänoikeuskorvauksia yhteensä yli 95 000 euroa ja 25 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Miehen omistama ja operoima, taustamusiikkia ravintolohin toimittanut yritys oli jättänyt sopimusten vastaisesti raportoimatta Gramexille ja Teostolle merkittävän osan ravintoloihin toimittamistaan musiikista ja yrityksen musiikkilaitteiden sijoituspaikoista. Mies salasi oikeudenhaltijoilta yli 70 % musiikkilaitteiden sijoituspaikoista. Käräjäoikeus katsoi, että mies oli laiminlyönyt Teostolle ja Gramexille yrityksellä voimassa olevien sopimusten mukaiset olevat raportointivelvollisuudet. Tämä tahallinen laiminlyönti aiheutti sen, että Teosto ja Gramex eivät pystyneet laskuttamaan yritykseltä asianmukaisia tekijänoikeuskorvauksia, jolloin niille aiheutettiin petoksilla vahinkoa. Rikokset mies teki kevään 2002 ja kesän 2004 välisenä aikana.

Tekijänoikeusrikokset tulivat sen seurauksena, että mies oli toimittanut vastoin voimassaolevia sopimuksia musiikkitiedostoja myös muihin kuin oman yrityksensä hallinnoimiin sijoituspaikkoihin. Tekijänoikeusrikossyytteiden osalta käräjäoikeus hylkäsi tietoverkkoa hyväksi käyttäen tehdyn syytteen ja asianomistajien korvausvaatimukset. Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen ja asian käsittely jatkuu Helsingin hovi-oikeudessa.

Tapauksessa Teostoa ja Gramexia edustaneen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen mukaan ”tapauksessa oli enimmäkseen kyse perinteisestä talousrikollisuudesta. Laiton toiminta vääristää kilpailua ja siitä kärsivät niin oikeudenhaltijat kuin rehelliset yrityksetkin. On kaikkien etu, että lakia rikkovat henkilöt saadaan kiinni ja vastuuseen toimistaan.”

Lisätietoja:

Antti Kotilainen, p. 09 – 6803 4049

 

Jaa somessa:

Viimeisimmät uutiset