Oikeus määräsi KickassTorrents -piraattipalvelun estettäväksi

| Tiedotteet

Markkinaoikeus antoi 29.4.2016 päätöksen, jolla se velvoittaa yhteensä seitsemän suomalaisen teleoperaattorin estämään asiakkaidensa pääsyn tekijänoikeuksia loukkaavalle KickassTorrents -nimiselle piraattisivustolle. Estomääräys annettiin markkinaosuudeltaan kolmelle suurimmalle teleoperaattorille (DNA oy, Elisa Oyj ja TeliaSonera Finland Oy) sekä neljälle Finnet-liitto ry:n jäsenyhtiölle (Anvia Oyj, Kaisanet Oy, Lounea Oy ja MPY Palvelut Oyj). Estomääräys on kuitenkin rajatumpi ja siten tehottomampi […]


Hollantilainen piraattitiedostojen julkaisuryhmä lopetti toimintansa ja sopi korvauksista

| Tiedotteet

Hollantilainen piraattisisältöjen julkaisuryhmä ”2Lions Team” on lopettanut toimintansa ja poistanut jakelusta suurimman osan luvattomasti jaossa olevista torrent-tiedostoistaan. Julkaisuryhmä oli ladannut tekijänoikeudella suojattuja sisältöjä useille tunnetuille piraattisivustoille, kuten The Pirate Bayhin. Hollannin antipiratismijärjestö BREIN lähestyi julkaisuryhmän jäseniä tuomioistuimen yksipuolisella määräyksellä (ex parte). Tapauksessa päädyttiin kuitenkin sopuratkaisuun, jossa julkaisuryhmän jäsenet sitoutuivat maksamaan korvausta oikeudenhaltijoille yhteensä 67 500 euron […]


Selvitys: Piraattituotteilla rahoitetaan järjestäytynyttä rikollisuutta

| Tiedotteet,Tutkimukset

Tuore UNIFAB:n (Union des Fabricants) laatima selvitys paljastaa, kuinka piraattituotteet ja niiden salakuljetus muodostavat miljardiluokan liiketoiminnan kansainvälisesti järjestäytyneille ja toimiville rikollisorganisaatioille. YK:n rikostorjuntaa käsittelevän komitean mukaan tuoteväärennökset ovat maailmanlaajuisesti toiseksi suurin laiton tulonlähde. Tuoteväärennökset koskettavat kaikkia tuotetyyppejä ruoasta lääkkeisiin sekä leluista autojen varaosiin. Väärennöksiä myydään niin metroasemilla kuin internetin välityksellä. Merkittävien taloudellisten menetysten sekä työpaikkojen […]


Kuvasto ry ja RadioMedia ry TTVK:n jäseniksi

| Tiedotteet

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) edustaa entistä laaja-alaisemmin oikeudenhaltijoita. TTVK:n toiminta kattaa nyt niin kotimaisia kuin ulkomaisia musiikki- ja av-alan oikeudenhaltijoita, kirjallisuuden ja visuaalisen alan oikeudenhaltijoita sekä useita TV- ja radiolähettäjäyrityksiä. 1.1.2016 alkaen TTVK:n jäseniksi on liittynyt Kuvasto ry sekä RadioMedia ry. Kuvasto ry on vuonna 1987 perustettu visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö, jonka tehtävänä […]


TTVK ry hakee viestintäharjoittelijaa

| Tiedotteet

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys, joka valvoo jäseniensä oikeuksia, tiedottaa tekijänoikeuteen ja piratismiin liittyvistä ajankohtaisista asioista sekä järjestää tekijänoikeudellista koulutusta ympäri Suomea. Haemme osa-aikaista viestintäharjoittelijaa 8.2.2016 – 3.6.2016 väliseksi ajaksi avustamaan järjestön viestinnässä sekä valistus- ja koulutusprojekteissa. Harjoittelija työskentelee tiiviisti TTVK:n projektipäällikön kanssa ja pääsee lähietäisyydeltä tutustumaan tekijänoikeusalan viestinnällisiin […]