Viron viranomaiset terästävät yhä otettaan taistelussa laajaa piraattiongelmaa vastaan. Viron poliisiviranomaiset ovat jo alkukesän aikana iskeneet Tallinnassa sijaitseville tunnetuille piraattituotteiden myyntipaikoille.
Turun käräjäoikeus tuomitsi 29.5.2000 kaksi turkulaista henkilöä sakkoihin tekijänoikeusrikoksesta ja –rikkomuksesta. Turkulainen 45-vuotias mies ja pubin omistaja oli vuonna 1998 myynyt pubin liiketoiminnan 47-vuotiaalle turkulaiselle naishenkilölle
Vaalimaan tulli on 17.5.2000 suorittanut merkittävän piraattiääniteiden takavarikon, jossa tullin haltuun jäi yli 4.500 kappaletta laittomia cd-ääniteittä. Kyseessä on tähän asti suurin Vaalimaan tullin haaviin jäänyt yksittäinen levyerä
Kotkan käräjäoikeus tuomitsi 9.5.2000 Tampereelta kotoisin olevan miehen tekijänoikeusrikoksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta yhteensä 35. Reilut parikymppinen mies oli ollut Viipurissa ns. päivämatkalla.
Turun käräjäoikeus tuomitsi 19.4. 2000 viisi nuorta tekijänoikeusrikoksesta 80 – 20 päiväsakon rangaistuksiin. Ankarin rangaistus sisälsi myös pahoinpitelyn. Tuomitut olivat myyneet noin 2000 piraatti Sony PlayStation -peliä.