Suomeen on viimeisen parin vuoden aikana rantautunut multimediasoittimia – niin kutsuttuja Kodi-bokseja – joihin asennettavien lisäosien avulla voi netin välityksellä katsoa elokuvia, TV-ohjelmia ja urheilulähetyksiä suoraan omasta televisiosta. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) teettämän selvityksen mukaan joistakin kotimaisista kaupoistakin saatavilla olevista Kodi-mediasoittimista voi löytyä esiasennettuna lisäosia, jotka mahdollistavat pääsyn myös laittomasti jaossa olevaan sisältöön. […]
Saksalainen suoratoistorippaukseen perustuva palvelu Convert2mp3 määrättiin 4.7.2018 estettäväksi Tanskassa. Vaikka EU:ssa, mukaan lukien Suomessa, on aiemminkin annettu estomääräyksiä piraattisivustoja kohtaan, on kyseessä ensimmäinen kerta, kun estomääräys kohdistetaan suoratoistorippausta hyödyntävään palveluun. Suoratoistorippaus on menetelmä, jossa YouTuben kaltaisissa suoratoistopalveluissa olevia sisältöjä muutetaan rippauspalvelun avulla tietokoneelle ladattaviksi tiedostoiksi. Convert2mp3 -tyyppisiä palveluita käytetään paljon esimerkiksi musiikkivideoiden ääniraitojen muuntamiseen mp3-tiedostoiksi. […]
Erityisesti nuoret suhtautuvat hyvin myönteisesti tekijänoikeuksiin ja tekijänoikeusjärjestöihin, mutta kuluttavat silti mediasisältöjä eniten laillisten palvelujen lisäksi myös laittomista lähteistä, käy ilmi tuoreesta Tekijänoikeusbarometristä. Vuosittaisella tutkimuksella on jälleen selvitetty asenteita tekijänoikeutta ja piratismia kohtaan sekä sisältöjen käyttöä. Lailliset nettipalvelut hyvin saatavilla Suurin osa suomalaisista (77%) löytää pääsääntöisesti haluamansa musiikkisisällön internetin laillisista palveluista ja lähes yhtä moni […]
Markkinaoikeus antoi 7.6.2018 päätöksen, joka velvoittaa yhteensä seitsemän suomalaisen teleoperaattorin estämään asiakkaidensa pääsyn tekijänoikeuksia loukkaaville piraattisivustoille nimeltä Rarbg ja Yify-torrent. Estomääräys kohdistui markkinaosuudeltaan kolmelle suurimmalle teleoperaattorille (DNA oy, Elisa Oyj, Telia Finland Oyj) sekä neljälle Finnet-liitto ry:n jäsenyhtiölle (Blue Lake Communications Oy, Kaisanet Oy, Lounea Palvelut Oy ja MPY Palvelut Oyj). Teleoperaattorien on toteutettava estomääräys […]
TTVK paljasti vuosittaisen Antipiratismipäivän seminaarin yhteydessä 29.5.2018 täysin uudistuneet verkkosivunsa sekä visuaalisen ilmeensä. Samalla TTVK luopui vanhan Antipiracy.fi -osoitteen käytöstä. Antipiracy.fi ohjautuu tästä lähin automaattisesti uuteen osoitteeseen www.ttvk.fi. Myös henkilökunnan sähköpostiosoitteet päivittyvät muotoon etunimi.sukunimi@ttvk.fi. TTVK:n sivujen ulkoasu ja rakenne on uudistettu täysin. Uudet sivut ovat entistä käyttäjäystävällisemmät, ja esimerkiksi sisällön järjestelyä on selkeytetty. Lisäksi sivut ovat […]
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys. Yhdistys tiedottaa ajankohtaisista tekijänoikeuteen ja piratismiin liittyvistä tapauksista, antaa tekijänoikeudellista koulutusta, tuottaa aiheeseen liittyvää materiaalia sekä valvoo jäsentensä tekijänoikeuksia ja valtakirjoin edustaa näitä Suomessa tapahtuvissa tekijänoikeudenloukkauksissa. Vuonna 2017 TTVK edusti laaja-alaisesti yhteensä 17 suomalaisen luovan alan yhdistyksen ja yrityksen oikeudenhaltijoita Suomessa. TTVK jatkoi vuonna […]
Oikeusistuin Brysselissä on määrännyt kolme belgialaista teleoperaattoria (Proximus, Telenet ja VOO) estämään asiakkaidensa pääsyn yhteensä 33 merkittävälle piraattisivustolle. Kyseessä ei ollut riita-asia, vaan musiikki-, peli- ja av-aloja edustava Belgian Entertainment Association (BEA) haki oikeudelta päätöstä yhdessä kyseisten teleoperaattorien kanssa. Oikeudenhaltijat ja teleoperaattorit ovat tyytyväisiä tuomioistuimen päätökseen, joka vahvistaa osapuolten koordinoitua yhteistyötä digitaalisen piratismin vähentämiseksi. Yhteensä […]
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on rekisteröity ja voittoa tavoittelematon yhdistys. TTVK edustaa laajasti tekijänoikeudenhaltijoita ja valvoo jäsentensä oikeuksia sekä tiedottaa tekijänoikeuteen ja piratismiin liittyvistä ajankohtaisista asioista ja järjestää tekijänoikeudellista koulutusta ympäri Suomen. TTVK hakee vakinaiseen työsuhteeseen motivoitunutta lakimiestä osaksi tiimiä. Yhdessä toisen lakimiehen kanssa tulet hoitamaan valvontaa erityisesti tietoverkoissa, antamaan yleistä tekijänoikeudellista neuvontaa […]
Pohjoismaiden suurimpiin laittomiin suoratoistopalveluihin kuuluvan Swefilmerin ylläpitäjät saivat 28.3.2018 kovat tuomiot Länsi-Ruotsin hovioikeudesta. Päätekijä tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen tekijänoikeusrikoksesta ja rahanpesusta. Toinen ylläpitäjä sai kaksi vuotta ehdollista vankeutta sekä sakkoja. Lisäksi miehet tuomitiin yhteisvastuullisesti maksamaan korvauksia oikeudenhaltijoille noin 210 000 euron edestä. Helmikuussa 2018 Götan hovioikeus tuomitsi neljä Dreamfilm -suoratoistopalvelun ylläpitoon yhdistettyä henkilöä ehdolliseen vankeuteen […]