Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys. Yhdistys tiedottaa tekijänoikeudesta, antaa tekijänoikeudellista koulutusta, tuottaa aiheeseen liittyvää materiaalia sekä valvoo jäsentensä tekijänoikeuksia ja valtakirjoin edustaa näitä Suomessa tapahtuvissa tekijänoikeudenloukkauksissa. Vuonna 2015 TTVK:n jäseninä oli 15 eri luovan alan yhdistystä ja yritystä. Jäsenet rahoittavat TTVK:n toiminnan kulut. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustusta tekijänoikeustiedon […]
Tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry liittyi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) jäseneksi vuoden 2016 alusta. Alkaneen yhteistyön tiimoilta TTVK on kartoittanut taidemyyntipaikkojen määrää Suomessa sekä selvittänyt myyntipaikkojen suorittamia jälleenmyyntikorvauksia oikeudenhaltijoille. TTVK:n valtakunnallisessa kartoituksessa on löytynyt kohteita, joiden taideteosten jälleenmyynneistä Kuvastolla ei ole tietoa. ”Kartoitukseen on lähdetty ennen muuta siksi, että taiteen myyjiä voitaisiin mahdollisimman laajasti ja […]
Markkinaoikeus antoi 29.4.2016 päätöksen, jolla se velvoittaa yhteensä seitsemän suomalaisen teleoperaattorin estämään asiakkaidensa pääsyn tekijänoikeuksia loukkaavalle KickassTorrents -nimiselle piraattisivustolle. Estomääräys annettiin markkinaosuudeltaan kolmelle suurimmalle teleoperaattorille (DNA oy, Elisa Oyj ja TeliaSonera Finland Oy) sekä neljälle Finnet-liitto ry:n jäsenyhtiölle (Anvia Oyj, Kaisanet Oy, Lounea Oy ja MPY Palvelut Oyj). Estomääräys on kuitenkin rajatumpi ja siten tehottomampi […]
Hollantilainen piraattisisältöjen julkaisuryhmä ”2Lions Team” on lopettanut toimintansa ja poistanut jakelusta suurimman osan luvattomasti jaossa olevista torrent-tiedostoistaan. Julkaisuryhmä oli ladannut tekijänoikeudella suojattuja sisältöjä useille tunnetuille piraattisivustoille, kuten The Pirate Bayhin. Hollannin antipiratismijärjestö BREIN lähestyi julkaisuryhmän jäseniä tuomioistuimen yksipuolisella määräyksellä (ex parte). Tapauksessa päädyttiin kuitenkin sopuratkaisuun, jossa julkaisuryhmän jäsenet sitoutuivat maksamaan korvausta oikeudenhaltijoille yhteensä 67 500 euron […]
Tuore UNIFAB:n (Union des Fabricants) laatima selvitys paljastaa, kuinka piraattituotteet ja niiden salakuljetus muodostavat miljardiluokan liiketoiminnan kansainvälisesti järjestäytyneille ja toimiville rikollisorganisaatioille. YK:n rikostorjuntaa käsittelevän komitean mukaan tuoteväärennökset ovat maailmanlaajuisesti toiseksi suurin laiton tulonlähde. Tuoteväärennökset koskettavat kaikkia tuotetyyppejä ruoasta lääkkeisiin sekä leluista autojen varaosiin. Väärennöksiä myydään niin metroasemilla kuin internetin välityksellä. Merkittävien taloudellisten menetysten sekä työpaikkojen […]
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) edustaa entistä laaja-alaisemmin oikeudenhaltijoita. TTVK:n toiminta kattaa nyt niin kotimaisia kuin ulkomaisia musiikki- ja av-alan oikeudenhaltijoita, kirjallisuuden ja visuaalisen alan oikeudenhaltijoita sekä useita TV- ja radiolähettäjäyrityksiä. 1.1.2016 alkaen TTVK:n jäseniksi on liittynyt Kuvasto ry sekä RadioMedia ry. Kuvasto ry on vuonna 1987 perustettu visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö, jonka tehtävänä […]
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on voittoa tavoittelematon rekisteröity yhdistys, joka valvoo jäseniensä oikeuksia, tiedottaa tekijänoikeuteen ja piratismiin liittyvistä ajankohtaisista asioista sekä järjestää tekijänoikeudellista koulutusta ympäri Suomea. Haemme osa-aikaista viestintäharjoittelijaa 8.2.2016 – 3.6.2016 väliseksi ajaksi avustamaan järjestön viestinnässä sekä valistus- ja koulutusprojekteissa. Harjoittelija työskentelee tiiviisti TTVK:n projektipäällikön kanssa ja pääsee lähietäisyydeltä tutustumaan tekijänoikeusalan viestinnällisiin […]
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry selvitti syksyn 2015 aikana näytetäänkö SM-liigan kisalähetyksiä ravintoloissa ilman asianmukaisia lupia. Ravintolatarkastuksia suoritettiin pääkaupunkiseudun lisäksi neljässä eri liigakaupungissa. Yleistilanne on kohentunut huomattavasti edelliseltä liigakaudelta, jolloin tilanteen kartoitus aloitettiin. Kaikista syksyn liigaotteluita näyttäneistä ravintoloista vain kahden kohdalla ilmeni epäselvyyksiä, ja niidenkin osalta asia saatiin selvitettyä. Ero on huomattava syksyn 2014 ja […]
Päivitetty 11.1.2016 klo 8:36 Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tekijänoikeudellisen tiedotuksen ja koulutuksen lisäksi edustaa jäsenorganisaatioitaan niissä tapauksissa, joissa heidän tekijänoikeuksiaan on loukattu Suomessa. Oikeudenhaltija on tekijänoikeusloukkauksen asianomistaja, mutta yksittäisellä oikeudenhaltijalla on harvoin mahdollisuuksia tehokkaasti valvoa omia tekijänoikeuksiaan. TTVK edustaa oikeudenhaltijoiden valtuuttamana jäseninään olevia oikeudenhaltijoita. Koska tekijänoikeusloukkaus on niin […]
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on rekisteröity ja voittoa tavoittelematon yhdistys. TTVK edustaa laajasti koti- ja ulkomaisia viihdealan tekijänoikeudenhaltijoita ja valvoo jäsentensä oikeuksia sekä tiedottaa ja kouluttaa tekijänoikeudesta. TTVK hakee vakinaiseen työsuhteeseen motivoitunutta vanhempaa lakimiestä vastaamaan tekijänoikeusvalvonnasta tietoverkoissa. Odotamme valmiutta ja kykyä hoitaa itsenäisesti vaativiakin prosesseja tuomioistuimissa, tietoteknistä ymmärrystä ja valmiutta omaksua nopeasti uusia […]